Janita Lukkarinen elää joka päivä järkyttävissä syöpäkivuissa: "Isä otti vapaata töistä, että voi olla kanssani Terhokodissa"

11:29
Katso Janita Lukkarisen ja Jaana-äidin erikoishaastattelu MTV Uutiset Livestä.

Janita Lukkarisen tukena Terhokodissa on koko ajan joku läheinen.

Tosi-tv-tähti Janita Lukkarinen on taistellut syöpää vastaan jo yli 1,5 vuoden ajan.

Syöpätaistelussa on ollut toiveita parantumisesta, mutta ne toiveet romuttuivat tämän vuoden alussa, kun Lukkarinen siirrettiin saattohoitoon Terhokotiin.

Lukkarisen tärkeänä tukena Terhokodissa on ollut oma rakas äiti, mutta viime päivinä hänen seuranaan on ollut oma isä.

– Isäni oli minun kanssani viikonlopun. Hän otti vapaata töistä, jotta voi olla myös tällä viikolla Terhokodissa. Minun seuranani on täällä koko ajan joku läheinen, Lukkarinen kiittelee perhettään.

Lukkarisen kivut ovat lisääntyneet entisestään. Itsenäisyyspäivän tutkimuksissa selvisi syövän levinneen lisämunuaisiin ja ennen joulua olleissa tutkimuksissa näkyi syöpäkasvaimia myös vatsalaukussa.

Lukkarinen ei edes muista, milloin hänellä on ollut viimeksi päivä ilman kipuja.

– Vatsassa on lähes koko ajan todella viiltävä kipu, tuntuu kuin sen päällä olisi kiristävä panta. Kivut ovat levinneet lonkkiin, joka takia olin TT-kuvauksessa. Jonkin ajan päästä selviää, onko syöpä levinnyt myös niihin, hän huokaa.

Lonkkakivut ovat sen verran pahat, että käveleminen tuottaa hankaluuksia.

– Liikun rollaattorin kanssa, koska jaloissani ei ole enää voimia.

Lukkarinen on jakanut sosiaalisessa mediassa paljon videoita saattohoidosta. Hän on kertonut avoimesti kivuista ja säryistä, joita syöpä hänelle aiheuttaa.

– Olen ollut niin väsynyt, etten pysty päivittämään Instagram-tiliäni. Haluaisin päivittää enemmän, mutta en vain jaksa.

Lukkarinen on asunut Terhokodissa muutaman viikon. Hänellä on siellä oma huone, joka on laitettu Lukkarisen näköiseksi.

– Iso kiitos Terhokodin henkilökunnalle, täällä saan parasta hoitoa kipuihini. He tulevat halaamaan usein ja ovat kuin perhettä, Lukkarinen kiittää vuolaasti.

Janita Lukkarisen äiti murtuu kyyneliin MTV Uutisten haastattelussa. Katso koskettava video.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja