Janina Fryn ja Anssi Heikkilän TTK-taival oli iloinen ja villi – opettaja joutui palauttamaan kurin välillä "ruoskan" avulla: "Hauskaa oli koko ajan"

TTK:sta pudonneet Janina ja Anssi haastattelussa 10:13
Janina ja Anssi aloittavat uuden arjen TTK:n jälkeen.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta tippuneet Janina Fry ja Anssi Heikkilä vierailivat Uutisaamussa.

Viime sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta tippuneet luova suunnittelija Janina Fry ja tanssiopettaja Anssi Heikkilä kertoivat Uutisaamussa tunnelmistaan putoamisen jälkeen. Ahkerasti tanssia treenannut pari ei välttynyt loukkaantumisilta. Fry kertoo loukanneensa kylkensä.

– Se yhtäkkiä jumahti. Voi olla, että se ensin venähti ja sitten siihen tuli noidannuoli. Kuvattiin ja ei ole murtunut. Ei vaikuttanut siihen esitykseen mitenkään, Fry kuvailee.

Tähtipari kertoo viettäneensä paljon aikaa salilla ja heidän kemiansa on mennyt hienosti yhteen, mikä on näyttäytynyt hyvänä meininkinä.

– Ne osuivat hyvin. Hauskaa oli koko ajan, Heikkilä kuvailee.

Heikkilä kertoo olleensa alussa liian lepsu Frylle, mutta loppua kohden hän löysi taktiikan, joka toimii.

– Huomasin, että jos ei anna välillä sitä ruoskaa, niin se keskittyminen saattaa vähän pompsahdella, Heikkilä naurahtaa.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaisin klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat