Ei, en nähnyt Janetin tissiä. Olin stadionin toisessa päässä, eivätkä Janetin ambersonit ole niiin mahtavat, että olisivat niin pitkälle erottuneet. Koska puritaaniset jenkkilehdet näyttivät vain sensuroituja versioita "wardrobe malfunctionista", jouduin itse asiassa odottamaan paluulentoa ja suomalaisia iltapäivälehtiä ennen kuin pääsin ihailemaan JJ:n tisulia.
Nyt kun yleisimmin kuulemani Super Bowlia koskeva kysymys on vastattu, käsitellään vielä hiukan Super Bowl XXXVIII:n jälkilöylyjä. Fiilistelyt tulevat muutaman päivän viiveellä, koska olin käytännössä sunnuntaiaamusta tiistai-iltaan asti joko matkalla otteluun, itse ottelussa ja sitten matkalla Koti-Suomeen.
Houstonin keskusta koki suurimman rynnistyksensä ottelua edeltäneenä lauantai-iltana, jolloin downtowniin rynnisti arvioiden mukaan 150 000 - 200 000 ihmistä. Paikallisliikennettä jouduttiin turvallisuussyistä osin lopettamaan, mutta muuten Super Bowl -partyt sujuivat ilman suurempia ongelmia. Ottelun jälkeenhän Bostonissa syntyneissä mellakoissa kuoli yksi ihminen ja yksi loukkaantui vakavasti, joten ilman tragedioita ei näistäkään urheilujuhlista valitettavasti selvitty.
Itse olin tarkastanut party-tarjontaa jo perjantai-iltana, ja koska NFL Internationalin Galvestonissa järjestämä pippalo painoi vanhan miehen jaloissa (ja maksassa), jätin lauantai-illan tungoksen väliin. TV-kanavien hehkutusta tuli kuvailtua jo edellisessä kirjoituksessa, joten ei muuta kuin itse ottelupäivään.
Mediaväen bussi Galvestonista lähti otteluun hyvissä ajoin, mikä osoittautui viisaaksi taktiikaksi. Tunnin odottelu ennen porttien avaamista, puolen tunnin jonotus ja turvatarkastus taisivat olla kevyttä kauraa, kun katseli myöhemmin stadionalueen ulkopuolella kiemurtelevia satojen metrien jonoja.
Viereisen messukeskuksen Corporate Hospitality Villagessa ei muuten mitään ihmeellistä tapahtunut, mutta Armadillo Race pelasti pregame-osuuden. Sympaattisen oloinen vyötiäinenhän on Teksasin virallinen nimikkoeläin. Ei voi sanoa eläneensä ennen kuin on nähnyt vyötiäisten juoksukisan...
Pari vuotta sitten valmistunut, 70 000 ihmistä vetävä Reliant Stadium oli jo itsessään hieno kokemus niin kuin oli odotettavissa NFL:n upeimmaksi otteluareenaksi mainitulta stadionilta. Vaikka tupa oli tietysti viimeistä paikkaa myöten täynnä, ainakin omassa katsomonosassani liikkuminen oli helppoa, ja oheispalvelut ylitsevuotavat. Tietysti kun kyse oli Super Bowlista, satsaus oli varmasti keskimääräistä suurempi.
Katsomokulttuuri oli ravintopuolen osalta hyvin erilaista kuin Suomessa. Suomessahan evästä nautitaan yleensä tauoilla, jenkeissä syöminen ja juominen on olennainen osa ottelukokemusta nimenomaan katsomon puolella. Purilaista, nachoa, popcornia, olutta, margaritaa ynnä muuta kaikkea mahdollista virtasi tasaisesti katsomoon koko ottelun ajan. Näytti siltä, että keskimääräinen amerikkalainen katsoja kulutti ruokaan ja juomaan noin sata kertaa enemmän rahaa kuin keskimääräinen suomalainen katsoja.
Alkoholinkulutuksesta huolimatta en havainnut koko stadionalueella yhtään näkyvästi humalassa ollutta ihmistä. Sellaisiakin varmasti yli 70 000 ihmisen joukkoon mahtui, mutta oma satunnaisotokseni kertoi kyllä siitä, että enemmistö osasi ottaa sopivasti tunnelman nostamiseen ilman ylilyöntejä. En tiedä, miten hyvin käytäntö toimisi tuossa suhteessa Suomessa, mutta myönnettäköön, että itse jäin kaipaamaan etenkin katsomossa jatkuvasti kierteleviä oluenmyyjiä "Coooold beer!" -huutoineen.
Alku- ja väliaikashow'n yksityiskohdat näkyivät varmasti television huipputuotantona toteutettuna ruudusta paremminkin kuin stadionilla. Paikan päällä etuna oli tietysti selkäydintä värisyttäneen pyrotekniikan ja äänimaailman omakohtainen kokeminen. Esiintymislavojen ynnä muiden lavasteiden vaihto sujui ihailtavan ripeästi; itse muistan noin vauhdikasta toimintaa nähneeni viimeksi 15 vuotta sitten, kun Varsinais-Suomen ilmatorjuntarykmentin riveissä sergeitä ja muita it-tykkejä työnneltiin.
Hieno show oli toki itse pelikin, kun historiallisen pitkän maalittoman alun jälkeen tilanteet vaihtelivat, ja ratkaisu tuli field goalilla vain neljä sekuntia ennen loppua. Ympärilläni olevien Patriots-fanien epätoivo oli ottelun loppupuolella syvää, kun käsissä ollut voitto tuntui kadonneen, ja riemu sitäkin suurempaa ratkaisun tultua. Eittämättä hyvää mainosta lajille myös täällä Euroopassa.
Kokonaisuutena Super Bowl -viikonlopun seuraaminen paikan päällä oli kokemus, jota voin vilpittömästi suositella kenelle tahansa innokkaalle penkkiurheilijalle, vaikkei itse lajia olisikaan aikaisemmin seurannut. Jos ei pidä kaupallisesta ja muusta oheistoiminnasta ja yltiöpäisestä hössötyksestä, ei kannata vaivautua. Jos minun laillani nauttii kaikki mahdolliset rajat ylittävästä hehkutuksesta ja spekuloinnista, kokemus on mieleenpainuva. Varsinaisille jenkkifutisfaneille, joita heitäkin toki Suomessa riittää, reissu lienee pyhiinvaellusmatkaan verrattava kokemus.
Houston, Texas, oli mukava paikka, josta mainittakoon matkaa suunnitteleville ensimmäisenä ja tärkeimpänä neuvona se, että auto täytyy vuokrata, jos haluaa downtownin ulkopuolellakin nähdä jotain. Penkkiurheilun näkökulmasta jäin eniten kaipaamaan hotellin televisiota, sen verran mahtava oli Super Bowlin ulkopuolellakin ESPN:n ja muiden kanavien urheilutarjonta jatkuvine NBA- ja NHL-lähetyksineen. Pakollinen "Hi, how ya doin? Fine, how are you? Just great, what can I get ya?" -läppä jokaisessa kommunikaatiotilanteessa oli Suomi-pojalle asia, jota ei välttämättä kaipaa, vaikka small talk -rutiini syntyikin nopeasti.
Se siitä, ensi vuonna vuorossa Jacksonville, Florida, ja päivämäärä 6. helmikuuta.
Teksti: Petteri Ruotsalainen
Kirjoittaja on amerikkalaisen jalkapallon osalta täydellinen noviisi, joka keskittyi tapahtuman seuraamiseen yleisen ilmiön tasolla.
(MTV3)
Lue myös:
Suuri päivä lähestyy
Houston calling