Jalkapallohuuma valtasi Islannin – varjoon jäi myös vaali, jossa valitaan maalle uusi johtaja

Islannissa äänestetään tänään seuraaja 20 vuotta presidenttinä toimineelle Olafur Ragnar Grimssonille. Paikasta kilpailee yhdeksän ehdokasta.

Kyselyiden selvä ennakkosuosikki on politiikan ulkopuolelta tuleva historioitsija Gudni Johannesson. Vaalin voittaja ratkeaa suoraan ensimmäisellä kierroksella. Maltillisena ja konsensushakuisena pidettyä Johannessonia kannattaa mielipidemittausten mukaan 45–49 prosenttia äänestäjistä.

Syvästä talouskriisistä toipuvan Islannin politiikkaa ovat heilutelleet Panama-papereiden paljastukset. Niiden mukaan sadoilla islantilaisilla oli pääministerin lähipiiriä myöden ollut talletuksia veroparatiiseissa.

Viime päivinä islantilaiset ovat tosin olleet enemmän innostuneita maansa yllättävän hyvästä menestyksestä jalkapallon EM-kisoissa kuin poliitikkojen kähminnöistä.

Britannian brexit-äänestys on hallinnut Islannin mediakenttää viime päivät. Islanti haki EU-jäsenyyttä kriisin keskellä vuonna 2009, mutta luopui hakemuksestaan kuusi vuotta myöhemmin. Enemmistö islantilaisista vastustaa EU-jäsenyyttä.

Vaalin tulosta odotetaan varhain sunnuntain puolella Suomen aikaa. 

Lue myös:

    Uusimmat