DoorDashin kurssi vajonnut ja Wolt-kaupan arvo laskee – onko Suomeen luvattu 600 miljoonan verotulo vaarassa?

Wolt-kaupasta luvattiin Suomeen 600 miljoonan verotuloja, mutta todellisuudessa kaupan veroseuraamukset ovat yhä auki.

Viime vuoden marraskuussa ruokalähettipalvelu Wolt teki historiaa, kun amerikkalainen pörssiyhtiö DoorDash ilmoitti ostavansa Woltin osakkeet seitsemän miljardin jättisummalla. 

Odotettavasti tämän vuoden alkupuoliskolla suorittava kauppa toteutetaan osakevaihdolla, joten kaupassa ei liiku käteistä rahaa, vaan Woltin omistajat kuittaavat kauppasumman DoorDashin osakkeina. Woltin toimitusjohtajan Miki Kuusen arvioitiin käärivän kaupasta yksinään noin 300 miljoonaa euroa, ja yhtiö kertoi kaupasta tulevan Suomeen noin 600 miljoonan euron verotulot.

Suuren yrityskaupan merkitystä ei sovi vähätellä, mutta kaksi kuukautta kaupan julkistuksen jälkeen on yhä selkeämpää, että voittojen tai tarkan verotulon arvioiminen on vielä mutkikasta.

Suuren yrityskaupan merkitystä ei sovi vähätellä, mutta kaksi kuukautta kaupan julkistuksen jälkeen on yhä selkeämpää, että voittojen tai tarkan verotulon arvioiminen on vielä mutkikasta.

Kaupan huima seitsemän miljardin arvo laskettiin marraskuussa 206 dollarin osakekurssilla, mistä on tultu parissa kuukaudessa alas noin kolmanneksella. 

Mikä määrittää osakevaihdon verotuksen?

Verohallinnosta ei kommentoida yksittäistä kauppaa, mutta johtavan veroasiantuntijan Kirsi Tuunalan mukaan osakkeiden vaihto verotetaan, jos kaupan toinen osapuoli on EU- ja ETA-maan ulkopuolella. 

Mikäli yrityskauppa toteutuisi kahden tai useamman EU- tai ETA-maan yrityksen kesken, olisi käytössä niin sanottu osakevaihtosäännös, jonka mukaan verot maksettaisiin vasta, kun osakkeet myytäisiin eteenpäin. Jos myyntihinta jäisi alle osakkeiden hankintahinnan, syntyisi luovutustappio eli verotettavaa tuloa ei syntyisi.  

– Osakevaihtosäännöksen tarkoituksena on huojentaa luovutusvoiton verotusta osakkeenomistajien verotuksessa siten, että verotus lykkääntyy ajankohtaan, jolloin vaihdossa saadut osakkeet luovutetaan edelleen. Jos osakevaihtosäännös ei sovellu, osakkeiden vaihto verotetaan luovutuksena, Tuunala kertoo.

Onko edessä osakkeiden pakkomyynti?

Yhdysvaltalaisen yrityksen kanssa tehtävästä osakevaihtoon osakevaihtosäännös ei päde, vaan kaupassa on maksettava verot Suomeen heti osakkeiden vaihtohetkellä, vaikka Woltin omistajat eivät vielä rahastaisi eli myisi DoorDashin osakkeita. 

Onko toisin sanoen verot kaivettava omasta taskusta tai pakkomyytävä saatavia osakkeita? 

– Verohallinto ei ota kantaa siihen, miten mahdollinen verojen maksu missäkin tapauksessa rahoitetaan, Tuunala vastaa.

Joka tapauksessa viime marraskuussa arvioitu 600 miljoonan verosaalis Suomeen voi vielä muuttua kurssiheilunnan mukaan.

– Veronalaisessa vaihdossa luovutushinta on vaihdossa saadun omaisuuden käypä arvo luovutushetkellä. Luovutushetki on se hetki, jolloin omistusoikeuden siirrosta on sovittu osapuolia sitovasti, Tuunala täsmentää. 

Luovutushetkellä tarkoitetaan kaupan vahvistushetkeä, eli sitä kun osakkeet vaihtavat lopulta omistajaa. 

Nyt kahdessa kuukaudessa DoorDashin osake on laskenut noin kolmanneksen 140 dollariin ja nykykurssilla kauppahinta on noin 4,7 miljardia euroa. Ennen kuin osakkeet vaihtavat lopullisesti omistajaa, voi heiluntaa tapahtua vielä suuntaan tai toiseen.

Wolt kieltäytyi kommentoimasta asiaa MTV Uutisille ennen kaupan vahvistamista. Juttua korjattu Woltin pyynnöstä kauttaaltaan klo 21.30. Toisin kuin jutussa alun perin väitettiin, kaupasta Suomeen maksettavat verot määräytyvät vasta kaupan vahvistushetkellä. Tämä tarkoittaa, ettei Woltin suomalaisjäsenten verotaakka voi olla suurempi kuin Doordashin osakkeista saatava rahasumma, kuten jutussa aiemmin kirjoitettiin. Tämä olisi ollut mahdollista, jos verotaakka olisi laskettu kaupan julkistushetkellä marraskuussa 2021, jolloin Doordashin osakkeiden arvo oli noin kolmanneksen arvokkaampi kuin nyt tammikuussa 2022. Jutusta myös poistettu video, jossa oli virheellistä tietoa.

Lue myös:

    Uusimmat