Jäävätkö avohakkuut historiaan EU:n uuden metsästrategian myötä? Tutkija vastaa

Miten käy avohakkuille EU:n ilmastopaketin myötä? Näin vastaa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija 2:45
Miten käy avohakkuille EU:n ilmastopaketin myötä? Näin vastaa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija.

Tutkija löytää EU:n tällä viikolla esittelemästä metsästrategiasta Suomen kannalta niin hyviä kuin huonojakin asioita.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan Matleena Kniivilän mukaan EU:n ilmastopaketin osana esittelemä metsästrategia oli tasapainoisempi kuin alun perin ehkä ajateltiin.

– Siinä korostetaan ilmastonmuutoksen hillintää ja monimuotoisuutta, mutta siihen on saatu myös talousnäkökulmaa eli sitä, miten metsäteollisuuden tuotteilla voidaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintäänkin, Kniivilä sanoi MTV:n Kymmenen uutisissa.

Kniivilä katsoo paketissa olevan Suomen vinkkelistä ”sekä hyvää että huonoa”.

– Kysymyksiäkin on ilmassa. Esimerkiksi avohakkuita käsittelevä kohta, mitä sillä tarkoitetaan? Sehän voi olla periaatteessa Suomelle isokin kysymys, mikäli päädytään siihen, että avohakkuista pitäisi laajamittaisesti luopua, Kniivilä pohtii.

– Se ei ollut vielä kovin selvästi kirjoitettu, mutta itse näin sen aika rajoittavana. Ennen kaikkea pitäisi käyttää jatkuvaa kasvatusta ja avohakkuuta vain poikkeustapauksissa, Kniivilä jatkaa.

Katso Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan Matleena Kniivilän koko haastattelu yllä olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat