Jääkiekon kunniagalleria sai seitsemän uutta jäsentä

Teemu Selänne
Teemu Selänne saa toisen kunnianosoituksen keskiviikkona, kun hänen maajoukkuepaitansa jäädytetään.Str / Lehtikuva
Julkaistu 29.12.2015 21:22

MTV SPORT-STT

Saku Koivu sai jo lauantaina Leijona-paitansa Helsingin Areenan kattoon, ja sama kunnia odottaa Teemu Selännettä keskiviikkona. Tiistaina kumpikin nimettiin jääkiekon kotimaiseen kunniagalleriaan, Hockey Hall of Fame Finlandiin. Kaikkiaan Kiekkoleijonia aateloitiin seitsemän.

Heistä Pekka Leimu tuli 1960-70-luvuilla tutuksi maajoukkueen tähtiketjusta, jossa hän pelasi Lasse Oksasen ja Jorma Peltosen kanssa. Tiia Reima kuului naisten ensimmäisessä olympiaturnauksessa 1998 pronssia voittaneeseen joukkueeseen. Reiman tavoin Naganosta Leijona-uransa aloitti myös Kimmo Rintanen, joka ehti seitsemiin MM-kisoihin.

Forssasta kotoisin oleva Erkki "Neka" Haapanen on yksi ansioituneimmista huoltajista jääkiekossa. Rauli Virtanen toimi peliuransa jälkeen valmentajana mm. nuorten maajoukkueessa. Myös ammatti mailatehtailijana liittyi jääkiekkoon.

Yrjö Salminen -elämäntyöpalkinnon sai raumalainen Pekka Rantanen, joka on luotsannut Lukon nuoria puolen vuosisadan ajan.

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat