Mainos

Ivan Puopolon kolumni: Ruoan ei pidä maistua hyvältä

Läski kertyy suomalaisten vyötäröille eikä loppua näy. Aikuisista 2,5 miljoonaa on ylipainosia. Suomi on painoindeksissä pohjoismaiden kärjessä, kirjoittaa Ivan Puopolo kolumnissaan.

On päivänselvää, että ihmiset lihovat. Tavallisen suomalaisen elämässä on saatavilla enemmän energiaa kuin kokonaisella kylällä keskiajalla.

Lihavuustutkija Pertti Mustajokikirjoitti Helsingin Sanomissa, että suomalaisia on kannustettu terveellisempään syömiseen jo vuodesta 1985 ilman mitään tuloksia.

Se on totta, mutta samaan aikaan ihmisiä on kannustettu myös epäterveellisempään syömiseen. Yhdellä olkapäällä korvaan kuiskuttaa ruoka-aineympyrä, mutta toisella kalorisaatana maanittelee valmistamaan ”sitä aivan ihanaa Riitan valkosuklaaunelmaa”.

TV-ohjelmien huippukokit ovat kuin uskonnollisia johtajia, jotka julistavat maukkaiden annostensa liturgiaa: ”Ripaus vielä tuota ja tuota, niin aijaijai! Tässä on kahden viikon energiat, mutta maistuu aivan us-ko-mat-to-mal-ta.”

Ruutujen äärellä ihra pakkautuu vyötäröille, kun kansa imitoi makumessiaitansa. Kukaan ei kysy, kuinka ravitseva lounaasi oli vaan miltä se maistui. Miten ikinä ruoasta saadaan paremman makuista, se tehdään. 

Maku on ruoassa sivuseikka. Ravinnon tehtävä on ylläpitää elimistön toimintaa eikä tuottaa orgasmia. 

Aivomme ovat kehittyneet savannilla nälkiintyessä. Ne viestittävät joka tapauksessa, että kun ruokaa on saatavilla, sitä tulee varastoida. ”Tankkaa, tankkaa, tankkaa!” huutaa evoluutio. 

Eikä siinä kaikki. Ruoan ei ainoastaan pitäisi maistua vaan myös näyttää henkeäsalpaavalta! Minkä takia? 

Ylipainon riivaamassa maailmassa ruoan pitäisi olla esteettisesti houkuttelevaa kuin viemäriputkisto. Eivät ihmiset siihen kuolisi. Sen sijaan he lakkaisivat lihomasta. Nälkä on ainoa oikea mauste.

Samaan aikaan, kun läskin tappavuudesta saarnataan, vallitsee omituinen ääneen lausumaton yksimielisyys siitä, että painonhallinnan pitäisi onnistua kenenkään huomaamatta – kuin salaa. Ruokaa ei saisi punnita. Kaloreiden laskeminen on kontrollifriikkien mielenvikainen perversio.

Henkilökohtainen talous, verenpaine, syke tai vireystaso, kaikelle löytyy mittari. Jopa unta mitataan! Mutta oikean määrän ruokaa pitäisi löytyä lautaselle kuin taikavoimien ohjaamana.

Katsokaa tilastoja, nälkä ei kerro ihmisille heidän energiantarvettaan. Keittiövaaka kertoo.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja