Itsemurhapommittajan äiti uskoo poikansa syyttömyyteen: "Ehkä se johtui stressistä"

Pariisin iskujen itsemurhapommittajan Ibrahim Abdeslamin äiti on vakuuttunut siitä, ettei hänen poikansa tarkoitus ollut tappaa ketään, kertoo The Telegraph.

Ibrahim Abdeslam räjäytti itsensä pariisilaisen Comptoir Voltaire -kahvilan ulkopuolella perjantai-iltana. Yksi ihminen loukkaantui, mutta vain Abdeslam kuoli räjähdyksessä.

31-vuotiaan Abdeslamin äiti kertoo veljenpoikansa kautta hollantilaiselle Het Laatste Nieuws -sivustolle antamassaan haastattelussa, että uskoo tämän olleen Abdeslamin tarkoitus.

– Se, että pommi räjähti tappamatta ketään muuta sanoo jo paljon. Ehkä räjähteet laukesivat vahingossa liian aikaisin, ehkä se johtui stressistä.

Perhe tiesi Ibrahimin viettäneen paljon aikaa Syyriassa, mutta mikään ei viitannut siihen, että hän olisi hautonut väkivaltaisia ajatuksia.

Paronen: Iskun tekijät liitoksissa jihadistiseen liikehdintään 3:49

– Me jopa näimme hänet pari päivää ennen hyökkäyksiä. Ei ollut mitään merkkejä siitä, että hän olisi aikonut tehdä mitään väkivaltaista.

Ibrahimin veli Mohamed pidätettiin Brysselissä lauantaina ja hänet on nyt vapautettu. Kolmannesta sisaruksesta, Salahista, on annettu kansainvälinen pidätysmääräys.

– Olimme todella yllättyneitä, että Salah oli mukana.

– Ibrahim oli erilainen. Me huomasimme, että hän oli radikalisoitunut, mutta ei niin paljon, että meille olisi ikinä tullut mieleen, että hän voisi tehdä jotain tällaista.

Ibrahim Abdeslamin nimissä oli vuokrattu Seat Leon -auto, jota käytettiin hyökkäyksissä, kun terroristit tappoivat ihmisiä Casa Nostra -ravintolan ja La Belle Equipe -kahvilan ulkopuolella. Auton sisältä löydettiin myöhemmin aseita.

Paniikki levisi väkijoukossa Pariisin keskustassa 1:28

132 ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui Pariisin terroristi-iskuissa perjantai-iltana. Terroristijärjestö isis on ilmoittautunut iskujen tekijäksi.

Lue myös:

    Uusimmat