Itämeren uudesta kaasuputkesta haloo – "EU:n energiasääntöjen vastainen"

EU-johtajat kiistelevät kaasuputkesta 3:40

Venäjän ja Saksan välille Itämerelle suunniteltu kaasuputkihanke on EU:n energiasääntöjen vastainen, sanoo EU-maiden huippukokousta johtava Donald Tusk.  

EU-maiden johtajat väänsivät perjantain huippukokouksessa kättä kiistellystä hankkeesta. Nord Stream 2 -niminen hanke tuplaisi Venäjältä Saksaan siirrettävän kaasun määrän.  

Italia ja Itä-Euroopan maat kuten Bulgaria ja Puola ovat arvostelleet hankkeen edistämistä pohjoisessa sen jälkeen kun samankaltainen kaasuputkihanke etelän kautta kaatui EU-lainsäädännön esteisiin.  
Tuskin mukaan Itämerelle suunniteltu hanke ei vastaa EU-sääntöjä, jotka edellyttävät, että energiariippuvuutta on vähennettävä Venäjästä ja energiantoimittajien kirjoa laajennettava.  

Puolan entinen pääministeri Donald Tusk esitti näkemyksensä henkilökohtaisena mielipiteenään. EU-johtajat linjasivat kokouksessa, että kaikkien uusien infrahankkeiden on oltava EU-lainsäädännön mukaisia. Hankkeiden arviointi on kuitenkin komission tehtävä.  

Komissio on kyseenalaistanut hankkeen samoista syistä mihin Tusk viittaisi. Komission mukaan hanke keskittäisi 80 prosenttia Venäjän kaasuntuonnista yhdelle reitille. Lisäksi se lisäisi kaasuyhtiö Gazpromin valta-asemaa Saksan kaasumarkkinoilla.  

Tuskin mukaan EU-johtajat keskustelivat myös hankkeen geopoliittisesta ulottuvuudesta. Hankkeen on katsottu heikentävän Ukrainan asemaa, sillä maa on tällä hetkellä tärkeä kauttakulkumaa Venäjältä tuotavalle kaasulle.  

Lue myös:

    Uusimmat