Italiassa jo yli sata koronavirustartuntaa, tartunnan saaneista kaksi kuollut

Tartuntojen määrä kasvaa ympäri maailmaa ja kahdeksan kuollut Iranissa – kysymme nyt, voiko koronaviruksen leviämistä enää estää 8:43
Tartuntojen määrä kasvaa ympäri maailmaa ja kahdeksan kuollut myös Iranissa – kysymme nyt, voiko koronaviruksen leviämistä enää estää.

Italiassa todettujen koronavirustartuntojen määrä kasvaa. Niitä on nyt yli 100, kertoo Lombardian aluejohtaja. Suurin osa eli noin 90 on todettu Lombardian alueella.

Tartuntojen määrä alkoi nousta jyrkästi tänään. Tuolloin myös kerrottiin, että tartunnan saaneista kaksi on kuollut.

Italiassa kolmas ihminen on kuollut koronavirukseen, sairastuneita yli 150 2:16
Italiassa kolmas ihminen on kuollut koronavirukseen, sairastuneita yli 150.

Italia on määrännyt erikoistoimia, joilla toistakymmentä paikkakuntaa Pohjois-Italiassa pyritään eristämään viruksen leviämisen estämiseksi. Paikkakunnat sijaitsevat Lombardian ja Veneton alueilla, ja niille pääsee ja niiltä voi poistua vain luvalla.

Lue myös:

    Uusimmat