Kiinassa koronaviruskuolemia jo yli 2 400, Etelä-Koreassa yli 120 uutta tartuntaa.
Italiassa on todettu jo lähes 80 koronavirustartuntaa, kertovat useat mediat. Tartuntojen määrä alkoi nousta jyrkästi lauantaina. Uutistoimisto AFP:n mukaan tartuntoja on nyt todettu yhteensä 79. Luvussa ovat mukana kaksi ihmistä, joiden eilen kerrottiin kuolleen tartunnan seurauksena.
Suurin osa tartunnoista on todettu Pohjois-Italiassa. Corriere della Sera -lehden mukaan tartunnoista 54 on todettu Lombardian maakunnassa ja 17 Venetossa. Suurkaupunki Milanossa on lehden mukaan todettu yksi tartunta.
Maan pääministeri Giuseppe Conten mukaan Pohjois-Italiassa eristetään alueita, joissa on todettu paljon tartuntoja. Alueille pääsee ja niiltä voi poistua vain luvalla. Koulut ja kaupat ovat kiinni. Yleisötapahtumia, esimerkiksi Serie A:n sunnuntain jalkapallo-otteluita, on peruttu.
Jo eilen kerrottiin, että jopa 50 000 ihmistä on neuvottu pysymään kotosalla alueilla, joilla uusia virustartuntoja oli havaittu. AFP:n mukaan ihmisiä on kehotettu varautumaan jopa viikkojen eristykseen. Conten mukaan karanteenin pituus riippuu siitä, millaista tietoa viruksen itämisajasta saadaan, mutta liikkumisrajoitusten arvioidaan kestävän vähintään pari viikkoa.
Lue myös: Italiassa toinenkin koronaviruskuolema
"Emme muuta Italiaa sairaalaksi"
La Repubblica -lehden mukaan pääministeri sanoi tiedotustilaisuudessa luottavansa kansalaisten yhteistyökykyyn. Tarvittaessa poistumiskieltoja valvovat kuitenkin poliisi ja asevoimat, Conte sanoi.
