Italian pääministeri Mario Draghi on kertonut aikovansa erota vielä torstai-illan aikana. Hän sanoi toimittavansa eroanomuksen presidentti Sergio Mattarellalle. Italian presidentti ei kuitenkaan hyväksy pääministerin eroanomusta.
Pääministerin mukaan koalitiohallituksen jatkolle ei ollut enää edellytyksiä ja luottamus, jolle se perustui, on menetetty.
Mattarella ohjeisti Draghia puhumaan parlamentille eroamisen sijasta.
Draghi vieraili presidentin luona jo aiemmin torstaina hallituksen selvittyä luottamusäänestyksestä.
Italian hallitus on ollut kriisissä Viiden tähden liike -puolueen kieltäydyttyä osallistumasta hallituksen luottamusäänestykseen.
Hallitus selvisi luottamusäänestyksestä ilman Viiden tähden liikkeen tukeakin, mutta Draghi oli jo aiemmin todennut, ettei aio hallita ilman puoluetta.
Viiden tähden liikkeen kannatus on kärsinyt sen hallitustaipaleen aikana kolhuja. Aiemmin hyvin Italian vakiintuneen poliittisen järjestelmän vastainen puolue on kärsinyt sisäisistä ristiriidoista ja kääntänyt takkia useissa kannoissaan viime vuosina.
Kriisi voi johtaa uusiin parlamenttivaaleihin.
Riidan keskiössä jätteenpolttolaitos ja 23 miljardia euroa
Luottamusäänestys liittyi 23 miljardin euron inflaation vastaisen taistelun avustuspakettiin. Paketissa oli mukana muun muuassa uusi jätteenpolttolaitos Rooman kaupungille, jota Viiden tähden liike on vastustanut kauan.
Äärioikeistolaiset puolueet ovat ottaneet kriisistä kaiken irti. Sekä Draghin koalitioon kuuluva maahanmuuttovastainen Lega ja Italian veljet -puolue vaativat uusia vaaleja.
London School of Economicsin professori Lorenzo Codogno spekuloi aiemmin torstaina, että presidentti Mattarella saattaa ohjeistaa Draghia hakemaan uudestaan luottamusta toisessa äänestyksessä, johon myös Viiden tähden liike saattaisi halutakin osallistua.
Codognon mukaan kannatusongelmista kärsivä puolue ei ehkä kuitenkaan halua tässä tilanteessa käydä vaalitaistoon.
Uusimmat
-
09:24
Kuka teki tietomurron Helsingin kaupunkiin ja miksi? Asiantuntija ei usko, että kyse on siitä maasta, jota epäillään aina ensin
-
09:13
Konkaripakilta paljonpuhuva lausunto huippuvireisen NHL-tähden jättipelikiellosta – "Hän teki valintansa"
-
09:07
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin säätiö julistettiin maksuhäiriöiseksi
-
08:52
Näistä tuloksista Saga Vannisen valmentaja vaikenee
-
08:48
Perheenäiti poltettiin elävältä: Kunniamurhasta syytetty aviomies pääsee ääneen oikeudessa – MTV seuraa
-
08:30
Mikael Granlund räväytti Leijonien kopissa: "Sieltä se vaan kuolleista nousi" – kulissivideon kruunaa joukkuekaverin vastaus
-
08:17
Espanjan bileturistisaaret rajoittavat alkoholin myyntiä
-
08:15
Yksi klikkaus olisi voinut pysäyttää Helsingin suurhakkerin
-
08:01
Leijonien Oliver Kapanen, 20, takoo uskomatonta jälkeä MM-kisoissa – lenkki sedän kanssa auttoi, NHL:stä oltiin yhteyksissä
-
07:43
Ukraina: Venäjä hyökkää voimalla Harkovassa – kaupunki yhä turvassa
-
07:42
Erikoinen kuva "Punkaharjulta" hämmentää – valokuvaaja Tomille ilmiö on valitettavan tuttu
-
07:40
Laitaoikeiston AfD on Saksan nuorten keskuudessa niin suosittu, että Olaf Scholzinkin oli liityttävä vastavedoksi TikTokiin
-
07:26
Radikaali sinimusta liike hakee taas puoluerekisteriin
-
07:24
Miro Heiskanen löi Coloradon selän seinää vasten – Roope Hintz loukkaantui
-
07:23
Lämpö vyöryy nyt voimalla Suomeen! Helleraja rikki viimeistään huomenna
-
07:15
Sihvonen: Leijonat kuin nippu pyhäkoulupoikia – tässä on MM-turnauksen yllä leijuva "kysymysten kysymys"
-
06:44
NHL:n venäläistähti sai jättimäisen pelikiellon kesken pudotuspelien – rikkoi hoito-ohjelman sääntöjä
-
06:43
Tuore kysely: Trump johtaa selvästi Bidenia tärkeissä osavaltioissa
-
06:35
Tietty tunne vatsassa saattaa paljastaa hengenvaarallisen "aikapommin" – pidä silmällä oireita
-
06:34
Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset tänään julki
-
Lataa lisää