Suurkaupungit esitellään aina samalla tavalla. Kerrataan historialliset muistomerkit, kuninkaallisten ja vallanpitäjien kotikadut, kehutaan vanha kirkko ja museot. Muistetaan painottaa, että keskustan kävelykadut muuttuvat kesäisin kaupunkilaisten yhteisiksi olohuoneiksi. Kaupungin nykymenosta mainitaan huippuravintolat, ooppera ja teatterit. Lopuksi muistutaan, että toki meillä täällä ydinkeskustassa on myös viehättäviä ja pittoreskeja vanhoja asuinalueita, Helsingin tapauksessa Töölö, Kaivopuisto ja Kallio.
Miltei aina sivuutetaan kaupungin laidat, nuo alati muuttuvat laidunmaat. Haluan muistuttaa, että yksi Helsingin mielenkiintoisimmista paikoista on Itäkeskus, tuo itäinen läiskä, joka muuttaa muotoaan ja väriään niin nopeasti, ettei historiankirjoitus pysy perässä.
Isojen kaupunkien yhteydessä on tapana puhua kansojen sulatusuuneista. Tätä korskeaa ilmaisua käytetään yleensä New Yorkista, missä saostuvat kaikki maailman kansallisuudet. Helsingin ja New Yorkin vertaaminen vaatii joustavaa suhteellisuudentajua, mutta juuri Itäkeskuksen ansiosta vertaus ei onnu. Helsingin Itäkeskuksessa kristallisoituu Suomen sulatusuuni. Missään muualla Helsingissä ei porista niin monella eri kielellä, missään muualla ei näe niin monenlaista hiihtäjää etsimässä elämänsä latua.
Tärkeä tarkennus: puhun nyt nimenomaan kauppakeskuksesta, sen katetusta muurahaispesästä, loputtomista käytävistä ja sokkeloisista kaupoista. Kun kulkee korvat auki kaksi tuntia, tietää mistä pieni suuri Helsinki on tehty: helsinkiläisistä, karjalaisista, savolaisista, somaleista, venäläisistä, virolaisista, karjalaisista, lappalaisista ja yleissuomalaisista. Helsinki ei todellakaan ole eikä ikinä ole ollut paljasjalkalaisten helsinkiläisten yksinoikeus, vaikka sen sävyisiä kirjoituksia on saanut menneenä juhlavuonna silmät kipeinä lukea.
Olen testannut Itäkeskusta kymmeniä kertoja. Se toimii aina. En tiedä mitään tunnelmaa tai tavaraa, jota pitäisi lähteä muualta etsimään. Jos haluaa testata venäjänkielen taitoaan tai ostaa uudet housut, osoite on sama. Jos haluaa ahdistukselle kasvot tai lapselle kurahaalarit, molemmat löytyvät katetun taivaan alta. Jos on aivan pakko kokea taas jotain uutta, Itäkeskus on ydinkeskustaa jännittävämpi vaihtoehto. Helsingin keskustassa kaikki on vanhaa, usein myös kokemukset. Keskusta ei ole koskaan samanlaisessa muutoksen myllerryksessä kuin laitakaupunki.
Itäkeskus on paikka, josta puhutaan pelkkää hyvää vasta 30 vuoden kuluttua. Se aika uudelta menee patinan ja hyväksymisen saavuttamiseen. Sitä ennen kauppakeskus ympäristöineen on monelle vain yksi kaupallisuuden tylsä monumentti vailla Kauppahallin hienoa henkeä tai Kiasman modernia jylhyyttä.