Israel tunkeutui Qalqilyaan

Israel tunkeutui aamulla Qalqilyan kaupunkiin pian vetäydyttyään Hebronista. YK:n turvallisuusneuvosto keskustelee tänään tutkimusryhmän kohtalosta.

Israelin panssarit ovat tunkeutuneet varhain aamulla Qalqilyan kaupunkiin Länsirannalla, kertovat palestiinalaiset sotilaslähteet.

Eilen illalla Israelin armeija ilmoitti, että sen joukot ovat vetäytyneet Hebronista. Armeija kertoo pidättäneensä operaation aikana yhteensä 150 palestiinalaista, heidän joukossaan 52 Israelin etsimää terroristia.

Israel jatkaa myös palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin piiritystä päinvastaisista lupauksista huolimatta.

Palestiinalaisministeri Jasser Abed Rabbo kertoo, että israelilaiset eivät päästäneet palestiinalaisdelegaatiota tapaamaan Arafatia.

Turvallisuusneuvosto koolle


YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tänään keskustelemaan presidentti Martti Ahtisaaren johtaman tutkimusryhmän kohtalosta.

Turvallisuusneuvoston Syyrian edustajan mukaan arabimaat esittänevät oman ehdotuksensa tilanteen ratkaisemiseksi.

Israel on toistuvasti estänyt YK:n ryhmän pääsyn Jeninin pakolaisleirille vedoten mm. ryhmän kokoonpanoon, joka ei Israelille ole kelvannut.

Tilanteen pelätään rapauttavan YK:n arvovaltaa.

Annan ei ole luopunut toivosta

YK:n selvitysryhmän pääsy Jeninin palestiinalaispakolaisten leiriin on edelleen avoinna.

Myöhään illalla YK:n pääsihteeri Kofi Annan sanoi toimittajille, ettei hän ole "täysin luopunut toivosta" viitaten siihen, että muun muassa Washingtonissa harkitaan toimia suunnitelman pitämiseksi vireillä.

(MTV3-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat