Ismo Sajakorpi: Teimme toisinaan töitä yötä myöten
Ismo Sajakorpi pääsi kokemaan Kivikasvojen myötä suomalaisen tv-viihteen nousukauden. Työtä tehtiin ankarasti, mutta tekijöillä oli kulisseissa myös hauskaa.
Ismo "Saja" Sajakorpi käsikirjoitti Kivikasvojen esiintymiset aluksi yhdessä Jori Dolivon kanssa. Kun Dolivo meni vuonna 1976 teatterikouluun, kirjoitustyöt jäivät Sajakorven harteille. Lisäksi hän toimi Kivikasvojen filmi- ja henkilöohjaajana.
− Ei minua haitannut vastata kirjoittamisesta yksin. Työ oli helppoa, sillä tiesin täsmälleen, mitä kukin osaa, Sajakorpi toteaa.
Televisioviihteen tekeminen oli 1970- ja 80-luvuilla pitkälti käsityötä. Studioon tuotiin orkestereita ja tanssijoita. Myös lavastukseen ja puvustukseen satsattiin.
− Suomalainen tv-viihde eli nousukautta. Rahaa oli enemmän käytössä, ja erilaisia ideoita pääsi kokeilemaan. Kyllä me tosin teimme vastapainoksi todella paljon töitä, toisinaan jopa yötä myöten.
Kommelluksia studiossa
Kivikasvojen show perustui isoihin, näyttäviin ohjelmanumeroihin. Vaikka kaikki oli tarkkaan suunniteltua, yllätyksiltä ei voinut aina välttyä.
Sajakorpi muistaa tapauksen, jossa Kivikasvot esitti Hollywood Broadway -tyylisen sikermän.
− Lavastaja rakensi esitystä varten jättimäisen täytekakun ja samppanjapullon. Pulloon kytkettiin palokunnan vaahtotykki. Kun samppanjapullo poksautettiin auki, tykki alkoi syöstä vaahtoa ilmoille.
Idea toimi − pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta. Kukaan ei tajunnut sammuttaa tykkiä. Ei aikaakaan, kun studio oli yltä päältä vaahdossa.
− Siinä tärveltyivät muun muassa meidän esiintymisfrakit. Sain tuotantopäälliköltä haukut, ellen aivan väärin muista, Sajakorpi naureskelee.
Nähtiin studiossa vaahtotykin ohella myös elävä elefantti, kun Kivikasvot valmistelivat sirkusaiheista esitystä.
− Insinöörit laskivat varmaan kuukauden ajan, että millaisella levytyksellä studion lattia kestää kokonaisen norsun painon.
Aikalisä tuli tarpeeseen
Kivikasvot on koonnut vuosien mittaan useaan kertaan rivinsä ja palannut esiintymislavoille. Ensimmäinen tauko vuonna 1975 tapahtui Sajakorven mukaan täysin luonnollisesta syystä.
− Teimme kovaan tahtiin tv-töitä ja keikkoja. Lopulta kukaan meistä ei ehtinyt hoitaa töiden ohella edes ihmissuhteitaan. Olimme sentään kaikki tuohon aikaan naimattomia. Mutta sitten väsymys yksinkertaisesti voitti. Tarvitsimme aikalisän.
Suurimuotoinen paluu estradeille ei kummittele Sajakorven mielessä. 66-vuotiaana yhä täysillä töitä tekevän miehen aika kuluu musiikkinäytelmien kirjoittamisen ja ohjaamisen parissa.
− En usko, että muutkaan meistä jaksaisivat tai ehtisivät panostaa enää täysipainoiseen esiintymiseen. Kivikasvot on nykyään ennemmin mukava harrastus, Sajakorpi toteaa.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää