Ismo Lehkonen ällistyi hypetetyn NHL-hyökkääjän siirrosta: "Vetelä ja laiska, odottanut vain, että jotain kivaa tapahtuisi"

Jääkiekon NHL:ssä nähtiin ennen siirtorajan umpeutumista useita mielenkiintoisia kauppoja. C Moren asiantuntija Ismo Lehkonen ällistyi Washington Capitalsin liikkeestä Anthony Manthan hankkimisessa.

Washingtoniin siirtynyt kanadalaishyökkääjä Mantha oli pelannut koko aiemman NHL-uransa Detroit Red Wingsissä. Detroit sai vaihdossa hyökkääjät Jakub Vranan ja Richard Panikin sekä ensimmäisen kierroksen varausvuoron tälle vuodelle ja toisen kierroksen varausvuoron ensi vuodelle.

Mantha, Detroitin ykköskierroksen varaus vuodelta 2013, ei ole noussut NHL:ssä häneen kohdistuneen ison hypen mukaiselle tasolle. Tuoreen nelivuotisen sopimuksensa ensimmäistä kautta pelaava hyökkääjä on tällä sesongilla naputellut 42 ottelussa pisteet 11+10=21.    

Ismo Lehkonen sanoo Washingtonin Mantha-hankinnan tulleen "ihan puskista" ja jatkaa tiukalla kritiikillä.

– Olen seurannut Manthaa paljon. Hän ei ole minun mielestäni missään vaiheessa innostunut pelaamaan Detroitissa odotusarvojen mukaista jääkiekkoa, että hänestä tulee johtava pelaaja, joka vie Detroitia eturivissä ylöspäin. Päinvastoin, hän on ollut minun mielestäni vetelä ja laiska ja odottanut vain, että jotain kivaa tapahtuisi hyökkäyssuuntaan, että hän saisi siellä fuskattua ja tehtyä pisteitä, Lehkonen sanoo.

Lehkonen pohtiikin, toisiko siirto boostin 26-vuotiaalle kanadalaislaiturille, joka "on saanut tehdä Detroitissa ihan omiaan".

– Saako hän ne vahvuudet ja sen odotusarvon esille, mitä hänestä on vuositolkulla odotettu? Washingtonin koutsina on kuitenkin (Peter) Laviolette, joka on äärimmäisen tarkka siitä, että jokainen pelaaja hoitaa just sen ruudun ja roolin, joka annetaan.

Lehkonen otaksuu, että Manthalle kaavaillaan Capitalsissa paikkaa "kolmos- ja kakkoskenttien kupeessa". Asiantuntija alleviivaa joukkueen hyökkäyskaluston kovuutta.

– Siellä on eturivissä aika kovia jätkiä, on (Tom) Wilsonia ja (Aleksandr) Ovetshkinia. Siellä on minun mielestäni änärin parhaimpia senttereitä. On aliarvostetuin pelaaja (Nicklas) Bäckström. On (Jevgeni) Kuznetsov. (Lars) Eller on tosi hyvä kahden suunnan sentteri, yksi NHL:n parhaimmista, Lehkonen luettelee.

– Manthan täytyy tuoda energiaa siihen ryhmään, hän ei voi fuskata yhtään. Mielenkiintoista nähdä, mitä Washington rupeaa saamaan hänen kanssaan esille.

Hallille uusi kevät?

Jos Mantha ei onnistunut Detroitissa, samaa voi todeta Taylor Hallin esityksistä Buffalo Sabresissa. 29-vuotias kanadalaishyökkääjä pelasi NHL:n kyntäjäjoukkueessa ensimmäistä kauttaan eikä pystynyt avittamaan Sabresia omilla suorituksillaan. Jatkossa Mantha edustaa Boston Bruinsia, jonne hän siirtyy Buffalosta yhdessä sentteri Curtis Lazarin kanssa – Sabresiin vaihtokaupassa matkasivat puolestaan hyökkääjä Anders Bjork sekä kakkoskierroksen varausvuoro.

Hall kokosi Buffalossa tällä kaudella 37 ottelussa pinnat 2+17=19. Jälki on ollut takavuosina kovempaakin. Kaudella 2017–18 hänet palkittiin NHL:n arvokkaimpana pelaajana MVP:nä – Taylor nakutti kyseisellä sesongilla New Jersey Devilsissä runkosarjassa 93 (39+54) paunaa 76 runkosarjaottelussa.

– Taylor Hallin kohdalla puhutaan laiturista, joka elää tarjoiluista, suorista hyökkäyksistä ja viisikkopelin rakenteesta. On mielenkiintoista nähdä hänet Bostonissa, koska siellä on pelisysteemi aika kristallinkirkkaana ja siellä on hyviä pelaajia, ihan ok keskikaistan osaajia. Minä saatan uskoa, että tullaan näkemään pikkaisen erilainen Taylor Hall loppukaudesta, Lehkonen sanoo ja täsmentää uskovansa Hallin vahvuuksien tulevan Bruinsin systeemissä esille.

Lehkonen kokee Hallin olevan Bostonilta hyvä hankinta. Lehkonen katsoo, etteivät kanadalaisen vahvat ominaisuudet ole kadonneet minnekään.

– Hän on vahva luistelija, vahva kamppailemaan ja nälkäinen pelaaja näyttämään, että hän on sen MVP:n arvoinen, kun hän sen pytyn joskus sai. Eikä Taylor Hall ole koskaan näyttänyt sitä, että hän olisi huono ihminen ja huono pelaaja tai että hän ei välittäisi pelistä ja olisi patalaiska.

– Tämä on hyvä esimerkki siitä, että laiturit elävät tosi paljon siitä, miten alakolmio operoi ja sinulla on toimiva pelisysteemi. Meistä jokainen on nähnyt, että Buffalossa se pelisysteemi on loistanut poissaolollaan.

Carter "tosi hyvä hankinta"

Yksi kiintoisista konkariosaston siirroista oli 36-vuotiaan kanadalaissentteri Jeff Carterin treidi Los Angeles Kingsistä Pittsburgh Penguinsiin. Pittsburgh antoi vaihdossa ehdollisen kolmannen kierroksen varausvuoron vuodelle 2022 sekä neljännen kierroksen varausvuoron vuodelle 2023.

Carterilla on Kings-vuosilta vyöllään kaksi Stanley Cupia (2012 ja 2014). Lehkonen kokee Kingsiä vuosina 2011–17 luotsanneen Darryl Sutterin tehneen Carterista "erittäin luotettavan kahden suunnan sentterin, joka pystyy tekemään erikoistilanteissa tulosta".

– Hän on minun mielestäni kokemuksellaan, pelisilmällään, taidollaan, koollaan ja fysiikallaan tosi hyvä hankinta Pittsburghilta. Kyllä he tiesivät ihan tasan tarkkaan, millaisen äijän he saivat. Hänellä on Stanley Cupeja, ja he tietävät, että tämä on hänelle ainutlaatuinen saada vielä yksi sormus lisää. Hän tulee olemaan Pittsburghin pelitapaan – he haluavat lähtökohtaisesti pelata nopeaa jääkiekkoa – hyvä, tasapainottava pelaaja.

Lue myös:

    Uusimmat