NHL:n suomalaispelaajan siirto sytytti Ismo Lehkosen: "Uskaltaisin jopa väittää, että Sebastian Aholla on tässä näpit pelissä"

Viisi ottelua viime kaudella NHL:ssä pelannut Jani Hakanpää on vakiinnuttanut pelipaikkansa ensimmäisellä täydellä sesongillaan taalaliigassa. Hakanpää ei ole pelkästään osallistunut. Tilastot osoittavat Anaheim Ducksin valmennuksen luottaneen kevään 2019 maailmanmestariin jatkuvasti lisää. Nyt häneen luottaa siirtotakarajalla Etelä-Vantaan Urheilijoiden kasvattiin kiinni iskenyt Carolina Hurricanes.

Hakanpään pelaajaprofiilista on karsittu ylimääräiset. 42 ottelussa tällä kaudella yhden syöttöpisteen antanut Hakanpää lyö vastustajaa maalin edessä poikittaisella mailalla kivuliaalla tavalla. Puolustava puolustaja ei voisi olla juuri puolustavampi. Ja seuraavaksi niistä palveluista Hakanpäälle haluaa maksaa palkkaa pudotuspelimenetystä kaipaava Carolina.

– Carolina on tehnyt kotiläksynsä todella hyvin. Uskaltaisin jopa väittää, että Sebastian Aholla on tässä näpit pelissä. Aholta on saatettu hyvinkin kysyä, että millainen tyyppi on kyseessä? Millainen kopissa? Entä pudotuspeleissä? C Moren asiantuntija Ismo Lehkonen pohtii MTV Urheilulle.

– Hakanpää on tullut ihan järjettömällä vauhdilla tuohon. Tyly ja kova pelaaja, joka pystyy oman alueen puolustuspelaamisessa siivoamaan taustat pois. Hän pelaa yhdellä yhtä vastaan -tilanteet omissa todella jämäkästi. Kaiken lisäksi hän on hiukan ossiväänäsmäisesti vastapuolen alistaja. Tilastot kertovat Hakanpään antavan painavia ja kovia taklauksia, aina kun on sauma.

Lehkonen kertoo yllättyneensä tällä kaudella keskimäärin 18 minuuttia ja 37 sekuntia ottelussa pelanneen Hakanpään jäähyttömyydestä ottaen huomioon pelitavan karheuden.

– En sano, että hän on ollut sensaatiomainen, mutta olen ollut tyytyväinen Hakanpään läpilyönnistä. Hän tulee olemaan hyvä pala juuri Carolinalle, joka kaipaa voimaa, kovuutta ja kiekollista nöyryyttä. Niin sanottua voittavaa pelaamista.

Hakanpään otteiden taustalla Lehkonen näkee ennen kaikkea määrätietoisuuden, jota puolustajan pelaaminen henki jo Kärpissä. MM-kullan lisäksi SM-kultaa ja -hopeaa voittanut pelaaja tiesi jo varhain, kuka hän on jääkiekkoilijana.

– Hänen minäkuvansa pelaajana kävi selväksi jo Kärpissä. Hän tiesi, millainen jääkiekkoilija juuri hänen on oltava, jos Pohjois-Amerikkaan mielii päästä. Hakanpää kehitti Kärpissä kiekollista pelaamistaan siten, että hän pystyy tekemään kiekolla riittävän hyviä ensimmäisiä siirtoja ja operoimaan paineen alla. Tätä hän jatkoi Pohjois-Amerikkaan mentyään heti AHL:ssä, jossa hän keskittyi pelaamaan ison pakin nöyrää puolustuspelaamista. Hän lukee peliä ikään kuin liberona ja antaa varman ensimmäisen syötön aina paikan tullessa. 

Hakanpää on lyhyesti sanottuna pelannut itsensä valmentajan suosioon olemalla luotettava molempiin suuntiin.

Lue myös:

    Uusimmat