Isis-pelko ajaa siirtolaisia hengenvaaralliselle Välimerelle

Isis-äärijärjestön voimistuminen kasvattaa siirtolaisvirtaa Eurooppaan.

Isis on syventänyt Irakin ja Syyrian kriisejä ja ajanut yhä useamman pakolaiseksi. Lisäksi viime kuukausina Isis on vahvistunut eritoten Libyassa, josta suurin osa siirtolaisista lähtee vaaralliselle yritykselle Välimeren yli.

Aiemmin oli tyypillistä, että eri puolilta Afrikkaa ja Lähi-itää saapuneet siirtolaiset oleskelivat Libyassa jopa vuosia. Monet heistä tekivät hanttihommia kerätäkseen rahat ihmissalakuljettajille.

Tilanne on muuttunut Isin voimistumisen myötä, sanoo saapujia auttavan Italian Punaisen Ristin asiantuntija Alessandra Diodati.

– Isis on vallannut suurimman osan Libyasta. Ihmiset yrittävät päästä sieltä pois hyvin nopeasti, Diodati kertoo STT:lle puhelimitse Roomasta.

Jotkut ovat epäilleet, että Isis ujuttaa taistelijoitaan Eurooppaan salakuljettajien veneissä. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan siitä ei ole löytynyt mitään näyttöä. Myös Diodati tyrmää ajatuksen.

– Ihmiset eivät yritä Eurooppaan Isisin käskystä, vaan paetakseen heitä. Siirtolaiset ovat todella peloissaan, ja heidän tilanteensa Libyassa pahenee päivä päivältä, Diodati sanoo.

Myös kuolonuhrien määrä kasvussa 

Järjestöjen mukaan ihmisten kasvava ahdinko näkyy siinä, kuinka paljon Italiaan saapuneiden siirtolaisten määrä on kasvanut tänä talvena. Yleensä heitä saapuu talviaikaan vähän, koska sää tekee meren ylittämisestä todella vaikeaa ja vaarallista.

Auttajia on Välimerellä entistä vähemmän

Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten määrä kasvaa, mutta auttajia on Välimerellä entistä vähemmän.

Siirtolaisia auttoi ennen Italian oma ohjelma Mare Nostrum. Sen puitteissa Välimereltä pelastettiin viime vuonna yli 100 000 ihmistä. Italia lopetti yhdeksän miljoonaa euroa kuukaudessa maksaneen ohjelman marraskuussa.

EU perusti sen tilalle rajavartiovirasto Frontexin johtaman Triton-operaation, jonka painopiste on rajavalvonnassa. Lisäksi sen toiminta-alue ja resurssit ovat huomattavasti Mare Nostrumia pienemmät.

Tritonin rahoitus tulee EU-jäsenmailta. Tähän mennessä se on maksanut 1,5–2,9 miljoonaa kuukaudessa.

YK on moittinut EU:ta siitä, että Triton ei riitä vastaamaan Välimeren siirtolaiskriisiin. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan tuhansia ihmisiä kuolee, jos EU ei panosta lisää Välimerelle.

UNHCR:n mukaan viime vuonna Välimeren yli tuli liki 220 000 siirtolaista. Merelle kuoli ainakin 3 500 – uhrien todellista määrää ei tiedä kukaan.

Diodatin mukaan muutos on ollut dramaattinen.

– Verrattuna viime vuoden tammi-helmikuuhun Italiaan saapui tänä vuonna 60 prosenttia enemmän siirtolaisia, hän kertoo.

Muutos näkyy myös kuolonuhrien määrässä. UNHCR:n mukaan tänä vuonna Välimerellä on kuollut jo ainakin yli 370 ihmistä, kun toissa vuonna tammi-helmkuussa kuolleita tuli järjestön tietoon 12.

Suurin osa sai surmansa viime kuun alussa, kun neljä venettä kaatui kovassa merenkäynnissä. Eloonjääneet kuvailivat ihmisoikeusjärjestö Amnestylle, kuinka liki kymmenmetriset aallot paiskoivat kumiveneitä hyisessä vedessä.

Osa pelastetuista oli niin pahoin kylmettyneitä, että he kuolivat hypotermiaan Italian rannikkovartioston veneissä ennen rantaan pääsyä.

Salakuljettajat yhä väkivaltaisempia 

Ihmissalakuljettajat pystyvät toimimaan Libyassa käytännössä vapaasti, koska maassa ei ole toimivaa hallintoa tai poliisia.

Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n mukaan salakuljettajista on tullut entistä väkivaltaisempia siirtolaisia kohtaan. Myös Diodati kertoo, että Punaisen Ristin kohtaamissa siirtolaisissa on usein jälkiä pahoinpitelyistä.

Nykytilanne on avustustyöntekijöille käsittämätön, hän sanoo.

– En pysty mitenkään ymmärtämään tätä. Tajuan, että Euroopan rajaa halutaan suojella terroristeilta, salakuljettajilta ja muilta rikollisilta. Mutta ihmisiltä, jotka ovat vaarassa kotimaassaan? Heidän pitäisi päästä turvalliseen paikkaan ilman riskiä, että he hukkuvat tai ihmissalakuljettaja ampuu heidät.

Lue myös:

    Uusimmat