Mainos

Isis-joukkomurhasta syytettyjen irakilaisveljesten kotietsintä todettiin osin laittomaksi – poliisin esittämät uudetkin perustelut torpattiin

Terrorismirikoksista syytettyjen irakilaiskaksosten kotietsinnät eivät sujuneet lain vaatimalla tavalla, vahvisti Helsingin hovioikeus. Käräjäoikeus oli jo aiemmin todennut kotietsinnän tapahtuneen lain vastaisesti.

Poliisi teki viime heinäkuussa kotietsinnän kummankin veljekesen kotiin huumerikosepäilyjen vuoksi.

Poliisin mukaan miehet olivat olleet tekemisissä huumerikoksista epäiltyjen miesten kanssa ja kuljettaneet asuntoonsa epäilyttävän laatikon. Myös huumekoira oli merkannut asuntojen ovet. Huumeita ei kuitenkaan löytynyt.

Käräjäoikeus oli todennut poliisin toimineen virheellisesti, koska se oli evännyt toiselta veljeksistä läsnäolo-oikeuden asunnolla kotietsinnän alussa ilman kunnollista perustetta. Kumpikin veljeksistä otettiin kiinni samasta asunnosta.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

22:44
Rikospaikka haastatteli irakilaisveljeksiä toukokuussa 2017.

Hovioikeus ei ostanut poliisin perusteluja

Hovioikeuden valituksessa komisario perusteli, että toiminta oli lainmukaista, koska huumerikoksissa on erityisen suuri vaara todisteiden hävittämisestä.

Lisäksi hän perusteli, että miehiin kohdistuneet epäilyt terroristisista rikoksista vaativat asuntojen tarkastamista väkivaltariskin vuoksi. Asuntoihin mentiin erikoisjoukkojen kanssa.

Hovioikeus totesi, ettei kotietsintää voi edeltää poliisin väittämä "tarkastusvaihe", vaan kotietsintä alkaa siitä, kun poliisi menee kotirauhan suojaamaan paikkaan.

Poliisi oli siis suorittanut kotietsintää antamatta asunnon haltijalle mahdollisuutta seurata toimenpidettä. Hovioikeuden mukaan epäiltyjen yhtäaikaisen kiinnioton vuoksi ei ollut syytä epäillä, että mahdollisia todisteita voitaisiin hävittää.

Väite väkivaltariskistä vasta hovissa

Poliisin perustelut väkivaltariskistä hovioikeus totesi poikkeukselliseksi ja huomautti, ettei alkuperäisessä etsintämääräyksessä ollut minkäänlaista mainintaa mahdollisesta väkivaltariskistä.

Poliisimies ei myöskään aiemman kertomuksensa perusteella ollut kotietsintäpäätöstä antaessaan tietoinen henkilöiden liittyvän terrorismirikokseen, joten perustelu oli tässä suhteessa ristiriitainen. 

– Hovioikeus katsoo, että jälkikäteen vasta hovioikeusvaiheessa esiin tuotu väite epäiltyihin liittyneestä poikkeuksellisesta väkivaltariskistä ei anna aihetta arvioida [asunnon haltijan] läsnäolo-oikeutta toisin kuin käräjäoikeus on tehnyt, hovioikeus totesi.

Terrorismirikoksia puidaan nyt hovioikeudessa. Käräjäoikeus hylkäsi veljeksiä kohtaan esitetyt syytteet siitä, että heistä jompikumpi olisi osallinen terroristijärjestö Isisin tekemään joukkomurhaan Irakin Tikritissä vuonna 2014. 

Näyttö jätti oikeuden mukaan avoimeksi sen vaihtoehdon, että kaksoset eivät liity syytteessä tarkoitettuihin tapahtumiin mitenkään.

2:02

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja