IS: Saimi Hoyer löysi jälleen rakkauden: "Olemme seurustelleet muutaman kuukauden"

Ilta-Sanomien mukaan vuosi sitten eronnut Saimi Hoyer kertoo löytäneensä rinnalleen uuden kumppanin. 

Hotelliyrittäjä ja entinen huippumalli Saimi Hoyer on rakastunut jälleen, kertoo Ilta-Sanomat. Hoyer erosi miehensä Thomas Hoyerin kanssa vuoden 2018 tammikuussa. Naisen mukaan ero otti koville ja kesti hetken, ennen kuin siitä pääsi yli. Pikkuhiljaa Hoyerin mieli alkoi kuitenkin avautua valmiiksi uutta rakkautta varten. 

– Olemme seurustelleet muutaman kuukauden ja asiat ovat hyvin, Hoyer kertoo. 

Hoyerin mukaan hänen uusi kumppaninsa ei halua julkisuutta. Mies on kotoisin Helsingistä, mutta hän on muuttanut hetki sitten puutarha-alan yrittäjäksi Savonlinnan tienoille. 

– Meillä on tavallaan samanlaiset taustat, sillä olemme molemmat löytäneet kodin maaseudun rauhasta, Punkaharjulla noin kolmen vuoden ajan asunut Hoyer kertoo. 

Hoyerilla on entisen miehensä kanssa kaksi lasta, 12-vuotias Kaspar sekä 10-vuotias Hektor.

Lue myös:

    Uusimmat