Menestynyttä rakennusalan toimitusjohtajaa epäillään parikymppisen naisen taposta Kannelmäessä – vangittiin tänään
Viime viikonloppuna Helsingin Kannelmäessä paljastuneesta henkirikoksesta epäilty 1980-luvulla syntynyt mies on vangittu tänään. Miestä epäillään taposta.
Nuoren naisen taposta epäilty mies on rakennusalalla toimivan yrityksen toimitusjohtaja ja omistaja.
Vuonna 2012 perustetun yrityksen liiketoiminta on ollut ilmeisen menestyksekästä, sillä sen liikevaihto on viime vuosina kasvanut runsaasti – viime vuonna yli miljoonaan euroon. Yritys työllistää tällä hetkellä parisenkymmentä henkeä.
Verotietojen perusteella toimitusjohtaja tienasi itse reippaasti yli 200 000 euroa vuonna 2016.
Poliisi tiedotti aiemmin, että henkirikoksen epäillään tapahtuneen sunnuntaina yksityisasunnossa Helsingin Kannelmäessä. Rikoksen uhri on vuonna 1995 syntynyt nainen.
Poliisi kertoi aiemmin, henkilöt tunsivat toisensa entuudestaan. Tarkempia yksityiskohtia tapahtuneesta ei ole annettu.
Vangitsemisesta sekä vangitun taustasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Uusimmat
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
Lataa lisää