IS: Ilkka Kanerva ja Elina Kiikko naimisiin!

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) solmi avioliiton pitkäaikaisen kumppaninsa Elina Kiikon kanssa lauantaina, kertoo Ilta-Sanomat.

Häissä olivat Kanervan mukaan läsnä lähisukulaiset ja ystävät.

Kanerva ja Kiikko ovat olleet yhdessä 20 vuotta. Ilta-Sanomille Kanerva kertoi, että ajatus avioliitosta alkoi itää vahvasti hänen mielessään entisen kansanedustajan ja ex-kollegan Eero Heinäluoman (sd.) häissä marraskuussa.

Ilkka Kanerva on ollut kansanedustaja vuodesta 1975, ja kansanedustajapäivinä laskettuna hän on pisimpään eduskunnassa istunut poliitikko. Hän on toiminut myös muun muassa ulko-, työ- ja liikenneministerinä sekä eduskunnan toisena varapuhemiehenä.

Lue myös:

    Uusimmat