Iron Skylle luvassa jatkoa – haussa miljoonien joukkorahoitus

Suomalaisen scifielokuvan jatko-osalle on haetaan miljoonaluokan joukkorahoitusta.

Scifikomedia Iron Skyn kakkososalle haetaan kahdeksan miljoonan euron suuruista joukkorahoitusta. Tuotantoyhtiö Iron Sky Universe kertoo tulevan The Coming Race -elokuvan budjetin olevan 12 miljoonaa euroa, josta kaiken kaikkiaan 60 prosenttia pyritään keräämään kasaan joukkorahoituksella, sekä tarvittaessa elokuvan ennakkomyynnillä ja yksityisillä sijoituksilla. 

Loput varat katetaan suomalaisella ja saksalaisella julkisella rahoituksella. Mukana projektissa on muun muassa Suomen elokuvasäätiö. 

Iron Sky The Coming Race -nimellä kulkeva, Timo Vuorensolan ohjaama elokuva on suunniteltu kuvattavaksi ensi vuonna ja julkaistavaksi vuonna 2016.

Elokuvan näyttelijäkaartissa uutena nimenä tullaan näkemään Drew Barrymoren ex-miehenäkin muistettu kanadalaiskoomikko Tom Green.  

Suomalais-saksalaisena yhteistuotantona tehty, avaruusnatseista kertova scifielokuva sai ensi-iltansa vuonna 2012. 

STT – MTV VIIHDE

Lue myös:

    Uusimmat