Iranissa hirtettiin lauantaina kaksi miestä, jotka oli tuomittu kuolemaan puolisotilaallisiin joukkoihin kuuluneen miehen tappamisesta mielenosoitusten yhteydessä marraskuussa Teheranin länsipuolella.
Mielenosoituksiin liittyvistä rikoksista on nyt teloitettu neljä ihmistä, sillä viime kuussa hirtettiin niin ikään kaksi miestä.
Ihmisoikeusjärjestöt olivat vedonneet lauantaina teloitettujen miesten puolesta, Amnesty Internationalin mukaan lauantaina teloitettujen miesten oikeudenkäynnillä "ei ollut mitään tekemistä merkityksellisen oikeusprosessin kanssa".
Siveyspoliisin käsissä kuolleen nuoren kurdinaisen tapauksesta syyskuun puolivälissä alkaneissa mielenosoituksissa on kuollut satoja ihmisiä ja tuhansia on pidätetty. Toistakymmentä ihmistä odottaa niin ikään edelleen kuolemantuomioidensa täytäntöönpanoa.
Uusimmat
-
02:00
Työvoimapula riivaa hyvinvointialueita – oleellisista osaajista kova pula
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:53
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:48
Sensaatio mureni karulla tavalla Leijonien lohkossa – Tre Kronor -vahdin imuroinnille iso reaktio
-
22:45
Georgiassa mielenosoittajia varoitetaan pidätyksellä, jos parlamenttirakennus blokataan
-
22:35
Pysäyttämätön Bayer Leverkusen! Maaginen putki venyi jo 50 ottelun mittaiseksi
-
22:15
Itärajan esteaidan rakentamisessa lähtee iso pyörä pyörimään
-
22:00
Kysely: Eutanasian laillistamiselle vahva tuki suomalaisilta
-
21:50
Huomasitko tämän? Yksi Viron euroviisuedustajista näyttää erehdyttävästi Ali Jahangiriltä
-
21:31
Kremlin nokkimisjärjestys uusiksi – Putin esittää Shoigulle potkuja puolustusministerin tehtävistä
-
21:30
Emma Kimiläinen ajoi hienoon voittoon – suomalaistähti sai osumaa iloisten juhlien keskellä
-
21:20
Viisuvoittaja Nemo salakuljetti muunsukupuolisten lipun areenalle: "Ehkä Euroviisut tarvitsevat pientä korjaamista"
-
21:17
Uudehko traktori roihahti liekkeihin kesken ajon Joensuussa – tuhoutui täysin
-
21:07
Poliisin Sotkamossa etsimä mies löytynyt
-
20:55
Hetkinen? Julkaisematon kulissivideo paljastaa Leijonien vastustajan leiristä rivon ilmestyksen
-
20:47
Zelenskyi: Harkovan seudun raja-alueella kiivaita taisteluita
-
20:43
Kuopiolaisperheen takapihalla nähtiin unohtumaton hetki – "En olisi uskonut"
-
20:31
Martina Aitolehden australialaiskihlattu on tuonut perhedynamiikkaan positiivisia asioita
-
20:06
SM-liigapelurit sikailivat MM-jäällä – Connor Bedard tehoili pörssikärkeen
-
19:52
Sebastien Ogier ylisti Markku Alénia – ennätyksensä menettänyt suomalaislegenda mykistyi sanoista: "Huima mies"
-
Lataa lisää