Iranin laivasto ampui vahingossa omaa alustaan harjoituksissa – 19 kuoli

Iran laivasto
Ohjus osui Iranin laivaston Konarak-alukseen. Arkistokuvassa laivaston toinen alus, Jamaran.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 11.05.2020 10:58

MTV UUTISET - STT

Ainakin 19 ihmistä sai surmansa ja 15 haavoittui, kun Iranin laivasto ampui vahingossa sotaharjoituksissa ohjuksella omaa alustaan, kertoi maan armeija maanantaina.

Konarak-tukialus oli hinaamassa harjoitusmaalia lähellä Bandar-e Jaskia Omaninlahdella Iranin etelärannikolla eilen, kun siihen osui.

Armeijan mukaan alus on hinattu rantaan. Iranilainen Tasnim-uutistoimisto kertoi englanninkielisessä tviitissään aikaisemmin aluksen uponneen, mutta armeijan mukaan näin ei ole.

Konarak on vanha, 47-metrinen laivaston tukialus, jonka Iran osti Hollannista jo ennen vuoden 1979 islamilaista vallankumousta.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat