Iranissa on riemuittu sanktioiden väistymisestä. Kansainväliselle kaupalle pakotteiden poistamisella voi olla suuri merkitys. Iran tuo markkinoille mm. öljyä, metallia, mattoja ja elintarvikkeita ja haluaa ostaa mm. Airbus-lentokoneita.
YK vahvisti myöhään lauantai-iltana IAEA:n raportin, jionka kukaan Iran on täyttänytsitoumuksensa ydinsopimuksesta. Näin ollen suurin osa YK:n pakotteista lopetetaan.
YK peruuttaa seitsemän aikaisempaa päätöslauselmaa, jotka korvataan uudella.
Asekaupan osalta rajoitukset jatkuvat
Irania on vaadittu pidättäytymään ydinaseistukseen sopivien ballististen ohjusten rakentamisesta kahdeksan vuoden ajaksi. Tätä kohtaa on kuitenkin ehditty jo arvostella, sillä lauseke ei kiellä tällaisten ohjuksien kehittelyä täysin yksiselitteisesti.
Päätöslauselma sallii muun tyyppisen ohjustekniikan ja raskaiden aseiden hankinnat YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä. Tämän tyyppisiin aseisiin lukeutuvat myös esimerkiksi tankit ja helikopterit. Yhdysvallat on kuitenkin vaatinut tällaisiin kauppoihin veto-oikeuden.
Rajoitukset kestävän ohjusten osalta kahdeksan vuotta ja muiden raskaiden aseiden osalta viisi vuotta.
Pakotteiden poisto on monimutkainen prosessi ja se vaikuttaa osittain epätasaisesti eri maihin. Yhdysvallat poistaa pakotteensa ei-amerikkalaisilta yrityksiltä, sen sijaan Yhdysvaltain omien yritysten osalta suurehko osa pakotteista pysyy vielä voimassa. Amerikkalaisyhtiöiden tytäryhtiöt sekä Yhdysvaltain valtionvarainministeriön alaiset laitokset voivat kuitenkin tehdä kauppatoimia Iranin kanssa.

