Irakilaiset hämmästyneitä Suomen tiukentuvasta linjasta – “Etsimme turvaa, haluamme rauhaa”

Maahanmuuttoviraston tämänpäiväinen tiukentunut linja irakilaisten turvapaikanhakijoiden palautusten suhteen ei ole aiheuttanut tunnelman kiristymistä Oulun vastaanottokeskuksessa.

Päivä on sujunut kuin yksi muiden joukossa: turvapaikka-asioita selvittäen, ulkoillessa ja kaupassa asioiden.

Maahanmuuttoviraston linja kuitenkin hämmentää Irakilaisia turvapaikanhakijoita.

Irakista kotoisin oleva 32-vuotias Omar on hämmästynyt kuullessaan tiukentuneesta linjauksesta. 

-Minun elämäni ei ole turvallista (Irakissa), kertoo Omar. Hänen mukaansa Omar-nimi kertoo uskonnosta, minkä vuoksi hänen ei ole turvallista palata Irakiin. 

-Jos minun täytyy lähteä, voin mennä muualle, kuten Saksaan, Belgiaan, Norjaan, mutta kauas Irakista. 

-Etsimme turvaa, haluamme rauhaa. 

Omarin ystävä, 19-vuotias irakilainen Koutaiba on myös samoilla linjoilla. Hän kertoo, ettei hänellä ei ole mihinkään minne palata.

Oheisella kännykkävideollaan hän esittelee huonossa kunnossa olevaa entistä kotitaloaan ja sen sodan turmelemaa ympäristöä, nyttemmin koko talo on tuhoutunut maan tasalle.

Pakolaisten kauhujen koti 0:27

Koutaiban mukaan Irakiin ei voi palata, koska hän joutuisi sotaan. Hän kertoo vastustavansa sotaa ja aseita.

-En voi mennä takaisin. Minulla on 4 siskoa ja yksi nuorempi veli ja vanhemmat, mutta kaikki pojat meidän iässä joutuisivat sotaan, siellä on sota.

Hän kertoo, että hänen muu perheensä on siirretty turvaan eri kaupunkiin. Hänen perheensä Suomeen tuleminen on kuitenkin mahdotonta. 

-Ei ole rahaa, ei voi valita, täytyy pysyä Irakissa.

Lue myös:

    Uusimmat