Intian presidentti ylistää Suomea MTV Uutisten haastattelussa

Intia toivoo lisää suomalaisia koulutus- ja teknologiayrityksiä maahan ja lupaa taistella entistä järeämmin lahjontakulttuurin poistamiseksi. 

Suomi tunnetaan Intiassa etenkin innovaatiostaan ja intialaiset haluavatkin hyötyä Suomen monimuotoisesta osaamisesta, kertoi maan presidentti Pranab Mukherjee MTV Uutisille. 

– Suomi on innovaation maa. Uskon, että on olemassa valtava mahdollisuus laajentaa yhteistyötä Intian ja Suomen välillä. Esimerkiksi teknologiassa Suomella on huikeaa osaamista. Myös koulutuksen saralla maat voisivat hyvin tehdä yhteistyötä tutkimuksen, tuotekehityksen ja innovaation edistämiseksi, presidentti Mukherjee sanoi.

Intiassa toimii tällä hetkellä noin 120 suomalaista yritystä, mutta esimerkiksi naapurimaa Kiinassa puolestaan on jo yli 300 suomalaista yhtiötä.

Intialaisia yrityksiä on puolestaan Suomessa noin viitisenkymmentä.

Korruptio epäilyttää suomalaisia

Yhden syyn suomalaisyhtiöiden Intia-varovaisuuteen uskotaan olevan laajalle levinneen lahjontakulttuurin. Presidentti Mukherjee lupaa parantaa asiaa. 

– Olemme kiristäneet korruptiosta kiinni jäävien rangaistuksia ja olemassa olevien lakien lisäksi suunnittelemme uusia säännöksiä, Mukherjee sanoi. 

Intia kärsii hankalan maan maineesta Suomessa armottoman byrokratian ja ankaran yritysverotuksensa ansiosta. Yksi tunnetuimmista tapauksista on verkkolaiteyhtiö Nokian vuosia jatkunut verokiista satojen miljoonien maksamattomista jälkiveroista. 

Maan hallitus yrittää kiillottaa maineittaan maailmalla ja lanseerasi hiljattain ‘Make in India’ – eli ’valmistetaan Intiassa’ - kampanjan, jonka tarkoituksena on houkutella lisää ulkomaisia investointeja maahan. 

– Mielestäni liikemiehet ymmärtävät toistensa puhetta paremmin kuin poliitikot tai tieteilijät ja he pystyvät etsimään yhteisiä toiminta-alueita neuvottelupöydän äärellä, presidentti Mukherjee kertoi.

Sisävessa ja pankkitili jokaiselle intialaiselle

Intia tunnetaan Suomessa myös köyhyydestään. Maan tuore pääministeri Narendra Modi on luvannut parantaa satojen miljoonien köyhien olosuhteita lupaamalla jokaiselle kansalaiselle sisävessan ja pankkitilin.

Myös likaisuuteen tullaan puuttumaan hallituksen toimilla.

– Itse Intian isä Mahatma Gandhi korosti puhtauden tärkeyttä. Jos jokainen intialainen ottaa vastuun omasta puhtaudestaan niin hallituksen aktiivisella tuella tulemme yhdessä onnistumaan, Mukherjee sanoi.

Presidentti vierailee Suomessa tällä viikolla mukanaan liikemiesdelegaatio sekä joukko eri alojen edustajia. 

Historiallisen vierailun tarkoituksena on lujittaa maidenvälisiä suhteita, vauhdittaa kaupankäyntiä sekä keskustella koulutusviennin mahdollisuuksista.

Hän tapaa vierailullaan Tasavallan presidentin Sauli Niinistön, pääministeri Alexander Stubbin sekä vierailee eduskunnassa.

Presidentin ohjelmaan kuuluu käynti Rovaniemellä, jossa hän tutustuu Arktiseen keskukseen sekä joulupukin kylään.

Suomen vierailu on presidentti Mukherjeen toinen. Hän kävi Suomessa vuonna 1993 olleessaan Intian kauppaministeri.

Lue myös:

    Uusimmat