Insuliinisyyttäjä: Miten yhteiskunta voi suojautua?

Insuliinisurmista syytetyn sairaanhoitajan teon motiivia ei vieläkään tiedetä, koska hän kiisti kaikki syytteet tänään alkaneessa oikeuskäsittelyssä Tampereella. Valtionsyyttäjä Anu Mantila onkin pohtinut paljon teon motiivia.

- Tämä herättää myös sen kysymyksen, miten yhteiskunta voi suojata itseään tällaiselta pahuudelta. Osa teoistahan on tapahtunut terveydenhoitoyksikössä.

- Näen tämän yksittäistapauksena, mutta kun me tiedämme Euroopasta, mm. Hollannista ja Saksasta, vastaavia tapauksia, ei voi suhtautua kevysti. Tuntuu, että insuliini ja sen pistäminen rikoksentekotapana voi olla yleisempi kuin mitä me tiedämme, voi olla piilorikollisuutta, Mantila pohti tiedotusvälineiden haastattelussa oikeussalin ulkopuolella.

Valtionsyyttäjä Mantila uskoo silti yhä, että suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä tuottaa terveyttä eikä tapa ihmisiä.

Valtionsyyttäjä pitää näyttöä myös riittävänä, jotta syytetty voidaan tuomita.

- Suoranaista näyttöä, esimerkiksi silminnäkijöitä ei ole, joten näyttö rakentuu aihetodisteiden varaan. Lääkärinlausuntojen lisäksi lääkäreitä kuullaan todistajina, Mantila kertoi.

Oikeussalissa paljastui mm. se, että syytetty oli hakenut tietoa insuliinista sairaalan tietokoneelta. Syyttäjä nosti esiin myös syytetyn mielenterveysongelmat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat