Tämän vuotinen A(H1N1)-virus iskee työikäisiin. Se vei myös 50-vuotiaan Pekan sairaalaan eristykseen.
Pekalla oli hyvää tuuria mukanaan, koska hän itse hakeutui ajoissa, parin kuumepäivän jälkeen terveyskeskukseen – vaikka "lääkärissä ei ole tullut juostua", myönsi Pekka MTV Uutisille.
Pekan sairaalakaverille ei käynyt yhtä hyvin. Hän ei hakeutunut lääkäriin vaan hän oli kovassa kuumeessa kotonaan viikon ilman hoitoa. Lopulta perheenjäsenet toimittivat pyörtyneen miehen sairaalahoitoon.
Pekan mukaan sairaalaan pyörtyneenä tuotu ja eristykseen pantu kaveri totesikin hänelle, että "se oli viimeinen kerta, kun ei tullut otettua rokotetta".
Hyvää tuuria ja huonoja diagnooseja
Kuopiolaisella Pekalla nousi kuume viikko sitten keskiviikkoiltana.
– Minulle tuli tukkoinen olo ja yskitti. Kuumetta oli vähän rapiat 38. Torstaina aamulla kuume laski, mutta nousi taas perjantaiaamuksi. Yön aikana köhä oli pahentunut ja minulle oli tullut kuiva yskä.
– Vaikka lääkärissä ei ole tullut juostua, soitin terveyskeskukseen ja kerroin oireistani. Sieltä minulle sanottiin, että se on vain flunssaa, ja että he eivät voineet tehdä asialle mitään. Olo oli sen verran väsynyt, että vaadin kuitenkin aikaa lääkärille.
Pekan mukaan terveyskeskuslääkäri mittasi kuumeen ja selvitti sormenpäästä happiarvot.
– Se oli sellainen pyykkipojan näköinen ja vähän pinsettiä muistuttava kätevä laite, joka hetkessä mittasi happisaturaation sormenpäästä. Lääkärin "väärän diagnoosin" vuoksi pääsin parempaan hoitoon keskussairaalaan KYS:iin, koska hän epäili, että minulla on keuhkoveritulppa.
Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa Pekalle tehtiin influenssatesti, joka paljasti hänen sairastavan kausi-influenssaa eli A(H1N1) -virusta.
– Röntgenissä minulta otettiin keuhkokuvat ja keuhkoista löytyi noin litra nestettä, kertoo tapahtumien yllättävistä käänteistä vieläkin hämmästynyt Pekka.
Pekka joutui odottamaan osastolla sen aikaa, että hänelle rakennettiin erityskoppi.


