Pärskettä, nuhaa, kuumetta – kausi-influenssa tekee parhaillaan tuloaan moneen suomalaiskotiin.
Ylilääkäri Hanna Nohynek THL:ltä kertoo influenssakauden olleen toistaiseksi varsin normaali.
– Kaksi edellistä kautta alkoi varsin varhain ja oli voimakkaita. Tämä kausi on alkanut normaalisti, Nohynek kertoo.
Kausi saavuttaa hänen arvionsa mukaan huippunsa todennäköisesti helmi-maaliskuussa.
Toistaiseksi influenssakäyntien määrä ei ole ylittänyt niin sanottua epidemiakynnystä, mutta tämän Nohynek arvelee tapahtuvan lähipäivinä.
"Rokotteemme vastaavus on hyvä"
THL hankki talven influenssakautta varten noin 1,7 miljoonaa rokotetta, joita on jaettu terveyskeskuksissa ja neuvoloissa.
– Maailmalla kiertää neljää influenssavirusta. Suomessa annetun rokotteen vastaavuus näihin virustyyppeihin on toistaiseksi hyvä, Nohynek sanoo.
Kauhuskenaarioita superinfluenssaviruksesta, johon rokote ei tehoa lainkaan, ei ainakaan tässä vaiheessa kannata rakennella.
– Se riippuu tietysti aina siitä, miten virukset muuttuvat. Rokotteiden tekoon käytettävät virukset päätetään jo helmikuussa. Siinä ajassa virus ehtii muuntautua, Nohynek sanoo.
