Indonesian pääkaupunki Jakarta pimeni – jopa kymmenet miljoonat kotitaloudet ilman sähköjä

Indonesian pääkaupungissa Jakartassa on tapahtunut laaja sähkökatkos, joka on vienyt sähköt jopa kymmeniltä miljoonilta ihmisiltä. 

Sähkökatkos alkoi keskipäivällä paikallista aikaa ja sen korjaamiseen arvioidaan menevän vielä joitakin tunteja.

Miljoonien kotitalouksien lisäksi katkos on pimentänyt esimerkiksi kaupungin liikennevaloja. Jakarta on tunnettu ruuhkaisesta liikenteestään ja kaupungin kaduille on nyt värvätty poliiseja huolehtimaan liikenteen sujuvuudesta. 

Metron matkustajat evakuoitiin

BBC:n mukaan tapahtumahetkellä kaupungin metrossa matkustavat ihmiset jouduttiin evakuoimaan vaunuista. 

– Juna pysähtyi avain äkillisesti ja meidän piti odottaa todella pitkään. Vaunussa oli paljon vauvoja, jotka itkivät. Matkustajat huusivat avaamaan ovia, kertoo metrossa matkustanut Ella Wasila

Jakartassa asuu lähes 10 miljoonaa ihmistä ja kaupungin ulkopuolella 20 miljoonaa lisää. Sähkökatkokset ovat ulottuneet myös pääkaupungin ulkopuolisille alueille. 

Lue myös:

    Uusimmat