Immonen: Käytin epoa ja kasvuhormonia

Hiihtäjä Janne Immonen ex-hiihtäjien käräjäpuheita koskevassa oikeudenkäynnissä Helsingissä 13. kesäkuuta 2013.
Hiihtäjä Janne Immonen ex-hiihtäjien käräjäpuheita koskevassa oikeudenkäynnissä Helsingissä 13. kesäkuuta 2013.Lehtikuva
Julkaistu 13.06.2013 14:36(Päivitetty 13.06.2013 19:34)

Entinen kilpahiihtäjä Janne Immonen kertoo käyttäneensä kiellettyjä aineita vuodesta 1999 vuoden 2001 Lahden kisoihin asti. Hän sanoo käyttäneensä epo-hormonia ja jossain vaiheessa myös kasvuhormonia.

Immosen mukaan hänen hemoglobiiniarvonsa nousivat kiellettyjen aineiden vuoksi.

Immonen myöntää vastanneensa toissavuotisessa oikeudenkäynnissä totuudenvastaisesti yhteen dopingkysymykseen.

Harri Kirvesniemi katsoo puhuneensa dopingasioista oikeudessa totuudenmukaisesti.

Kirvesniemi kiistää käyttäneensä epo-hormonia. Hän katsoo, ettei ole käyttänyt nesteytystä liian korkeiden hemoglobiiniarvojen vuoksi.

Kirvesniemen mukaan nesteytystä käytettiin kisoissa säännöllisesti suorituskyvyn parantamiseksi. Hän itse aloitti nesteytyksen vuonna 1995.

Kirvesniemi ilmoitti, etteivät nesteytystä tehneet lääkärit saa kertoa oikeudessa siitä, miksi Kirvesniemeä nesteytettiin.

Entisiä sankarihiihtäjiä kuultiin Helsingin käräjäoikeudessa iltapäivällä.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Rikos