Imatran kolmoismurhasta syytetty peitti itsensä hupulla – oikeuteen saapui myös uhrien omaisia

Imatran kolmoissurman käräjät alkoivat - syytetty peitti itsensä hupulla 0:20

Imatran kolmoismurhasta syytetty Jori Juhani Lasonen, 24, peitti itsensä kuvaajilta, kun ampumistapauksen käsittely alkoi yhdeksältä Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa.

Lasonen on pukeutunut farkkuihin ja ruskeaan huppariin, ja hän piilotti itsensä istunnon aluksi hupun alle.

Kun kuvaajat poistuivat salista, vaaleahiuksinen ja silmälasipäinen Lasonen riisui huppunsa ja kääntyi hetkeksi katsomaan taaksepäin yleisöä kohti.

Kolmoissurma tapahtui joulukuun 3.-4. päivän välisenä yönä ravintola Vuoksenvahdin edustalla Imatran keskustassa.

Ampumisessa kuoli Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen ja kaksi paikallislehti Uutisvuoksen toimittajaa, Anne Vihavainen ja Katri Ikävalko.

Oikeudenkäyntiä on seuraamassa runsaasti median edustajia ja lisäksi paikalla on uhrien omaisia.

Lasoselle tehtiin mielentilatutkimus ennen jutun pääkäsittelyä, ja tänään oikeudessa käsitellään myös mielentilatutkimuksen tuloksia.

Oikeudenkäyntiin on varattu yksi päivä.

Lue myös:

    Uusimmat