Ilotulitteet sytyttivät palon myös Turussa?

Ilotulitteiden epäillään sytyttäneen illan aikana yhteensä kaksi asuntopaloa, yhden Helsingissä ja toisen Turussa

Helsingin Pakilassa tuhoutuit rivitaloasunto tulipalossa.

Palo syttyi hieman ennen iltaviittä Pakilan Alkutiellä rivitaloyhtiössä, jossa on kahdeksan asuntoa. Yksi talon päätyasunnoista tuhoutui palossa täysin. 

Pelastuslaitoksen ensitietojen mukaan palo saattoi saada alkunsa ilotulitteista. Naapuri oli kuullut palon alkuhetkillä pamauksia. Poliisi jatkaa palon syttymissyyn selvittämistä.

Helsingin pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Tommi Sivulan mukaan palo oli räjähdysmäinen:

- Kun me saavuttiin paikalle tulipalo oli erittäin räjähdysmäinen ja sisältä kuului räjähdyksen tyyppisiä paukahduksia. Tuli levisi koko ajan räjähdysmäisesti. 

Kukaan ei loukkaantunut. 

Turun Halisissa Legaatinkujalla syttyi palo rivitalon päätyhuoneistossa ennen iltayhdeksää. 

Pelastuslaitoksen mukaan syynä saattaa olla asuntoon lentänyt ilotulite.   

Lue myös:

    Uusimmat