Ilona Mononen hätkähti ruotsalaisen kamikaze-taktiikkaa – korjasi hedelmät lopussa: ”Vähän myhäilin”
Ilona Mononen juoksi yleisurheilun EM-kisojen 3000 metrin esteissä komeasti uuden ennätyksensä 9.31,08, mikä on myös alle 23-vuotiaiden Suomen ennätys. Mononen paineli ajallaan selvästi loppukilpailuun.
Mononen oli upeasti oman karsintaeränsä kolmas uudella ennätyksellään. Juoksu oli hallittua alusta loppuun asti.
– Ajattelin, että se menisi aika lailla noin. Ryhmässä ei ollut kaikista helpoin mennä esteitä, mutta siinä ei tarvinnut haaskata ylimääräisiä voimia. Olin sisäradalla ja pidin omasta juoksustani kiinni. Vikat kaksi kierrosta kiristettiin vauhtia, ja paikka varmistui, Mononen kertasi juoksuaan.
Hänen erässään Ruotsin Emilia Lillemo karkasi pääporukasta jo hyvin aikaisessa vaiheessa ja repi jo monen kymmenen metrin etumatkan pääjoukkoon.
– Vähän aloin miettiä jossain kohtaa, kun näytti, että ruotsalainen pääsee helpolla, mutta pidin oman rauhan, Mononen kertoo.
Ruotsalaisen etumatka kuitenkin hupeni viimeisellä kierroksella, ja lopulta Mononen pesi hänet parilla sekunnilla.
– Kyllä minä siinä vähän myhäilin, kun alkoi selkä tulla vastaan. Hän joutui käyttämään selkeästi enemmän voimia kuin minä siellä ryhmässä, Mononen sanoo hymyillen.
Monosen aika 9.31,08 on yli viisi sekuntia parempi kuin hänen edellinen ennätyksensä. Huomionarvoista on, että vasta 20-vuotias Lahden Ahkeran juoksija on parantanut tällä kaudella ennätystään jo kolmeen otteeseen kolmessa kilpailussa. Kauden avauskisasta ennätyksestä on höylätty pois yli kymmenen sekuntia.
Todella helponnäköisen alkueräjuoksun perusteella parannusta on luvassa. Sandra Erikssonin Suomen ennätys kirjataan vielä toistaiseksi lukemin 9.24,70.
– Se on sitten seuraava steppi, Mononen linjaa.
Roomassa juostiin todella lämpimissä olosuhteissa, mutta se ei suomalaisjuoksijaa haitannut.
– Yllättävän helposti tuli noinkin kova aika. Pidin alkuverryttelyssä kylmäliiviä mahdollisimman pitkään päällä ja huolehdin nesteytyksestä. Stadionilla kuumuus ei hirveästi häirinnyt, vaikka olikin keskipäivä. Olin varautunut, että se tuntuisi enemmän, mutta ei se vaikuttanut.
– Uutta ennätystä kohti finaaliin. Siihen olen loppukilpailussa tyytyväinen.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää