Ilmaiskun raunioista selvinnyt pikkutyttö Wahida vanhempien luona – sisar kuoli iskussa

Viikonloppuna julkaistu video ja tarina Syyriassa Idlibin kaupungissa raunioista löytyneestä pikkutytöstä on saanut jatkoa.

Tytön isä kertoo, mitä tapahtui ennen kuin maailmalle levisi kuvia pelastustyöntekijästä kantamassa pientä Wahida-tyttöä ilmaiskun raunioittamasta talosta.

Uutistoimisto AFP:n haastattelema Yehya Maatouq kertoo, että hän oli hoitamassa liiketoimia, kun ilmaisku tuli.

– Heti iskun jälkeen juoksin talollemme ja huomasin, että koko naapurusto oli palasina. Juoksin kotiimme enkä löytänyt sieltä ketään, Maatouq kertoo.

Expressenin mukaan hän sanoo menneensä perheen makuuhuoneeseen ja alkaneensa kaivaa. Mies kertoo, kuinka kuuli äkkiä vaimonsa äänen kaksikerroksisen talon raunioista.

– Katsoin kaikkialle. Nostin kiven ja näin hänen kasvonsa. Aloin kaivaa hänen ympäriltään. Onneksi hän oli tajuissaan ja kykeni puhumaan minulle.

Miehen mukaan Syyriaan vapaaehtoisten pelastajien eli Valkokypärien työntekijöitä tuli paikalle ja auttoi vaimoa.

Yhdessä pelastajien kanssa alettiin etsiä Maatouqin kahta tytärtä.

– Aloin kaivaa makuuhuoneessa. Sain käteeni tyttäreni Wahidan käden. Hän puristi sormiani. Valkokypärät auttoivat kaivamaan kivimurskan pois ja he veivät tyttäreni sairaalaan. Onneksi hän on elossa.

Ei onnellista loppua

Seuraavaksi alettiin etsiä kolmevuotiasta Sinar-tyttöä. Etsintä ei päättynyt onnellisesti.

– Seinä oli kaatunut suoraan hänen päälleen. Hän on kuollut. Toivoisin, että olisin menettänyt kaiken, paitsi häntä, Yehya sanoo.

Myös Yehyan oma äiti kuoli pommituksessa.

Ilmaiskusta selvinnyt Wahida-tyttö on päässyt sairaalasta vanhempiensa luokse.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat