Mainos

IL: Väyrynen keräsi yli tuhat nimeä viikossa uutta puoluettaan varten

Keskustan kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on kerännyt uutta puoluettaan varten jo yli tuhat nimeä, kertoo Iltalehti.

Väyrynen kertoi suunnitelmastaan perustaa uusi puolue vain viikko sitten.

Puoluerekisteriä varten tarvitaan vähintään 5 000 äänioikeutetun kansalaisen allekirjoittamaa kannattajakorttia.

– Se täyttyy lähiviikkoina, Väyrynen sanoo Iltalehdelle.

Lisäksi puolueeksi päästäkseen tulee olla yleisohjelma, josta ilmenevät puolueen tavoitteet. Puoluettaan varten Väyrynen on perustanut aatteellisen yhdistyksen, Kansalaispuolue ry:n, joka on tarkoitus merkitä puoluerekisteriin.

Väyrynen piti keskiviikkona Kansalaispuolueen ensimmäisen yleisötilaisuuden. 

– Kansalaispuolue on kuin musta aukko, se kokoaa yhteen poliittisia voimia ympäristöstä. Mutta se ei ole musta aukko vaan kirkas valo, joka loistaa, Paavo Väyrynen sanoi Iltalehden mukaan Tampere-talolla.

130 henkeä vetävä sali oli lehden mukaan lähes täynnä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.