IL: Julkkispoliisille sakot vankilavierailusta ja asiattomista henkilötietojen hauista

Julkkispoliisi Marianne Kiukkonen tuomittiin tänään 30 päiväsakon eli yhteensä 210 euron sakkoihin useista virkavelvollisuuden rikkomisista, kertoo Iltalehti.

Tv-poliisina tunnettua Kiukkosta syytettiin Helsingin käräjäoikeudessa yhteensä neljästä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kolmessa tapauksessa oli kyse siitä, että Kiukkonen olisi tehnyt henkilötietohakuja poliisin rekistereihin ilman hyväksyttävää syytä. Yhdessä tapauksessa Kiukkosta epäiltiin valtion virkamieslain rikkomisesta.

Virkamieslain rikkomisessa on kyse siitä, että Kiukkonen kävi toukokuussa 2014 kesken työpäivänsä tapaamassa ystäväänsä Helsingin vankilassa. Kiukkonen antoi ymmärtää henkilökunnalle olevansa suorittamassa työtehtävää ja kuulustelevansa vankia. Tosiasiassa vierailun syy oli henkilökohtainen.

Kiukkonen on myöntänyt, ettei hänellä ollut virkatehtävää suoritettavana.

Ihmisten tietojen oikeudettomassa hakemisessa on kyse tietojen hakeminen vuosina 2011–2012. Kiukkonen myöntää haut, mutta kieltää rikoksen. Hakuja saa tehdä vain virka- ja työtehtävien hoitamiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat