IL: Ex-kansanedustaja tekee lääkärin töitä yrityksensä kautta – nostaa samalla kansanedustajan sopeutumiseläkettä
Entinen kokoomuksen kansanedustaja Tuija Nurmi on nostanut sopeutumiseläkettä vuodesta 2011 lähtien, vaikka hän toimii samaan aikaan Terveystalossa lääkärinä, kertoo Iltalehti.
Lehden mukaan neljä kautta eduskunnassa istunut Nurmi on työskennellyt yrityksensä kautta Terveystalossa lääkärinä siitä lähtien, kun hän vuoden 2011 vaaleissa putosi edustajan paikalta. Hänellä on vastaanottoaikoja joka viikko.
Terveystalossa Nurmi toimii yrityksensä kautta. Nurmen ja hänen miehensä yhtiö Oy Nurmi & Sons on tehnyt Nurmen eduskunnasta putoamisen jälkeen voittoa noin 683 000 euroa.
Yhtiö ei IL:n mukaan ole maksanut omistajilleen lainkaan palkkaa ja osinkoja vain 130 000. Nurmen sopeutumiseläkkeen määrään vaikuttavat ansiotulot ovat siis jääneet pieniksi, vaikka yrityksellä meneekin hyvin.
Nurmen nostama tarkka eläkemäärä ei ole julkista tietoa, mutta hän on oikeutettu täyteen määrään, jonka suuruus on noin 4 000 euroa.
Nurmi ei halunnut kommentoida Iltalehdelle yritykseensä, Terveystaloon tai omaan lääkärin työhönsä liittyviä asioita.
Ansiotulot vaikuttavat sopeutumiseläkkeen määrään
Ennen vuotta 2011 kansanedustajana ollut voi saada sopeutumiseläkettä, jos hän ei työllisty työmarkkinoilla. Ehtona on, että henkilö on toiminut kansanedustajana seitsemän vuotta. Sopeutumiseläkettä maksetaan vain siltä osin kuin eläke ei yhdessä ansiotulojen kanssa ylitä kansanedustajan eläkkeen enimmäismäärää.
Sopeutumiseläkkeen määrä riippuu eduskunnassa istuttujen kausien määrästä ja sen aikaisista tehtävistä. Esimerkiksi ministerin pesti voi nostaa eläkesumman hyvinkin korkeaksi.
Sopeutumiseläkettä voi saada myös palkkatulojen lisäksi, jos tulot jäävät alle 4000 euron kuussa. Kokonaan sopeutumiseläke lakkaa, kun henkilön ansiotulot ylittävät noin 4000 euroa. Myös kokopäivätyöhön siirtymisestä seuraa eläkkeenmaksun katkaiseminen.
Kevan mukaan eläkkeen määrään vaikuttavat kuitenkin vain sellaiset tulot, joista pidätetään eläkevakuutusmaksu, eli joista karttuu eläkettä. Muita tuloja tai pääomatuloja ei sopeutumiseläkkeen valvonnassa huomioida.
Keva, jonka mukaan sopeutumiseläkettä tai -rahaa maksettiin lokakuussa 33 entiselle kansanedustajalle.
Uusimmat
-
10:26
Hämeenlinnassa palaneesta kerrostalosta on löytynyt uusi kytö
-
10:17
Nuorten elämä päättyi kaaharin takia Porvoossa: Humalassa hurjastellut teini oikeuden eteen
-
10:16
Venäläinen Dmitry, 46, pakeni perheineen vuosi sitten liikekannallepanoa – etsii yhä paikkaa, jonne asettua turvallisesti
-
10:15
Burger Kingit yhä auki Venäjällä – mistä on kyse?
-
09:47
Häiritsee keskittymistä ja luottamuksellisia työtehtäviä – moni kärsii työpaikan meluisuudesta
-
09:40
Suomalaispelaaja yllätti nuoren Jevgeni Malkinin – NHL-supertähti muistaa edelleen saamansa lahjan: "Paras koskaan"
-
09:39
Helen solmi aiesopimuksen pienydinvoimalasta
-
09:35
Poliisilla viikonloppuna tehovalvonta – syyniin etenkin yksi ikäryhmä
-
09:34
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 360 sotilasta, 15 panssarivaunua ja 40 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:30
Jaajo Linnonmaata ja Anni Ihamäkeä voi jälleen kuulla yhdessä – kaksikolta yhteinen podcast
-
09:27
Ukrainan tarkka-ampujat NYT:lle: "Ei videota, ei tappoa" – tältä heidän laukauksensa näyttävät kameran läpi
-
09:13
Vakava vamma paljastui tutkimuksissa – KuPS-kapteeni Henri Toivomäen ura ohi
-
09:11
Opiskelijoiden mielenosoitukset saavat nuorisopoliitikoilta ymmärrystä: "Valtavan iso ristiriita"
-
09:07
PTT: Ruoan hinta kääntyy vihdoin laskuun
-
08:46
Kalle Rovanperälle iso ärsyke – tämä pelottava tilanne suomalaistähden pitää välttää: "Voi tapahtua ihan mitä vain"
-
08:27
Vuoden 2024 Uuden Musiikin Kilpailu järjestetään Tampereella – tätä on luvassa
-
08:20
Thierry Neuvillelta upea tunnustus Teemu Suniselle
-
08:04
NHL-seura vapautti suomalaisvahdin pelaajamarkkinoille
-
07:58
"Pohjolan Mona Lisa" tulossa myyntiin – tällainen on yli 150 vuotta piilossa pysynyt teos
-
07:51
Tupac Shakurin perhe ja ystävä reagoivat hänen murhastaan tehtyyn pidätykseen: "Universumi toimii"
-
Lataa lisää