Ikean tulo Lappeenrantaan toisi yhteensä useita satoja työpaikkoja

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva arvioi, että Ikea-tavaratalon tulo kaupunkiin tarkoittaa työpaikkoja ja matkailuvirtojen lisääntymistä.

Jarva arvioi Kuopion kokemuksiin perustuen, että työpaikkoja syntyisi kaikkiaan 1 000. Ikean ja erikoisliikkeistä koostuvan Ikanon työllistävä vaikutus olisi noin 500 työpaikkaa. Lappeenrannan kaupunginjohtajan mukaan välillinen vaikutus työllisyyteen olisi erittäin merkittävä muun muassa matkailun ja logistiikan aloilla.

Ikea aikoo rakentaa tavaratalon Mustolan eritasoliittymään, joka sijaitsee 7 kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta. Mustolan liittymä sijaitsee valtatie 6:n ja Nuijamaalta tulevan valtatie 13:n risteyskohdassa. Sijaintia pidetään erinomaisena venäläismatkailijoiden kannalta.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva kertoo, että kaupungissa käy noin 1,2 miljoonaa venäläiskävijää vuodessa, ja määrä on ollut jatkuvassa kasvussa. Jarvan mukaan Ikean tuleminen Lappeenrantaan vahvistaa kasvua entisestään, vaikka Venäjän puolella lähialueilla onkin muutama Ikea.

Lappeenrannan kaupunginhallitus käsittelee tavaratalon rakentamisesta tehtyä yhteistyösopimusta ensi maanantaina. Kaupunginjohtajan mukaan suhtautuminen asiaan on ollut myönteistä.

Suunnitelmien mukaan Lappeenrannan Ikea voisi nopeimmillaan avautua ennen joulumyynnin alkamista vuonna 2015.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat