Ikäihmiset saavat yhä helpommin vapaaehtoista apua

Yksinäisten ja apua tarvitsevien vanhusten vapaaehtoinen auttaminen on lisääntynyt vuosi vuodelta.

Myös nuoret ovat innostuneet ikäihmisten seurasta ja auttamaan heitä arkisissa askareissa.

Muun muassa HelsinkiMissio järjestää pari kertaa vuodessa erityisiä koulutustilaisuuksia vanhusten vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille.

Järjestöllä oli myös tänä iltana erityinen koulutustilaisuus vapaaehtoisille työntekijöilleen Agricolan kirkossa.

- Opiskelen ja teen satunnaisesti töitä, joten vapaata aikaa on. Olisi mielenkiintoista ja mukavaa olla mukana tällaisessa vapaaehtoistoiminnassa, sanoo koulutukseen osallistunut Sonja Järvinen.

HelsinkiMissiolla on tällä hetkellä viitisensataa aktiivista vapaaehtoista.

- Koko ajan tarvitsemme ja haemme lisää vapaaehtoisia. Helsinkiin mahtuu yksinäisiä vanhuksia ja me olemme jotenkin omaksuneet tämän omaksi tehtäväksemme, toteaa HelsinkiMission yhteisöpalveluiden johtaja Pirjo Kantala.

Keväällä kurssin käynyt Pihla Putkonen on toiminut aamupuhelinpäivystyksessä, ryhmänohjaajana ja trainerina.

- Eihän tätä tekisi, jos tämä olisi tylsää. Tulee solmittua ihania sosiaalisia suhteita, ja opin myös paljon ikäihmisiltä. Minusta on ihana kuunnella ihmisten tarinoita, se on mielestäni tärkeintä.

Katso Tarja Hakulisen juttu (Kymmenen uutiset 29.9.2009):

Lue myös:

    Uusimmat