Iivo Niskanen ei starttaa Rukan takaa-ajoon – kilpailun tuomaristo päätti laskea hiihtäjät baanalle

Miesten 15 kilometrin takaa-ajo vapaalla hiihtotavalla käynnistyy suunnitellusti kello 13.30. Rukalla paukkuva pakkanen on hellittänyt, ja kilpailun tuomaristo päätti käynnistää hiihdot.

– Viimeisimmissä mittauksissa lämpötila on ollut sallituissa rajoissa, kilpailun tuomaristo tiedottaa.

Kansainvälisen hiihtoliiton pakkasraja on -20 astetta ja mittaus tehdään radan kylmimmästä kohdasta.

Toisin kuin tässä jutussa aiemmin todettiin, lauantain voittaja Iivo Niskanen ei starttaa sunnuntain kilpailuun. Hiihtoliitto tiedotti päätöksestä hetki ennen kilpailun alkua. Aiemmin Niskasen vetäytymistä kertoi myös Ylen, jonka tietojen mukaan myös koko joukko muita huippuja on jäämässä pois kilpailusa.

Norjalaisen NRK:n mukaan koko Norjan joukkue jättäytyy pois kilpailusta.

Aiemmin aamulla naisten kilpailua on siirretty kovan pakkasen vuoksi kahdesti. Tämän hetkisen tiedon mukaan naisten kilpailun on määrä startata miesten kisan jälkeen kello 14.45. Naiset hiihtävät 10 kilometrin takaa-ajon niin ikään vapaalla hiihtotavalla. Naisten kilpailun läpiviennistä on tarkoitus päättää kello 13.45.


Juttua muokattu 28.11. kello 13.20. Päivitetty tieto, että Iivo Niskanen ei hiihdä sunnuntain takaa-ajoa.

Lue myös:

    Uusimmat