Naisten 10 kilometrin takaa-ajokilpailu lykkääntyy kylmän sään vuoksi. Paikalla Rukalla oleva MTV Urheilun toimittaja Kasperi Kunnas kertoo, että sunnuntai on huomattavasti lauantaita kylmempi.
Kilpailun tuomaristo päätti naisten kilpailun siirtämisestä sunnuntaiaamuna. Kisa siirrettiin ensin alkavaksi kello 12. Ennen puolta kahtatoista tulleen tiedon mukaan kilpailu siirtyy alkavaksi kello 14.45. Tuomaristo kokoontuu kello 13.45, jolloin kilpailun kohtalo varmistuu.
MTV Urheilun toimittaja Kasperi Kunnas kertoi kello kymmenen jälkeen aamulla Rukalta, että sunnuntai on valjennut eilistä kylmempänä.
– Hiihtohisseillä on seitsemän astetta kylmempää kuin eilen. Eilen mittari näytti -13 ja nyt -20. Myös hotellihuoneen lämpömittari näyttää -20. Pakkasraja katsotaan radan kylmimmän kohdan mukaan.
Myöhemmin Kunnas kertoi lämpötilan lähteneen kuitenkin jo nousuun. Aika näyttää, nouseeko lämpötila riittävästi, että kilpailut pystytään viemään läpi.
Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n säännöissä lukee, että "jos lämpötila on maastohiihdon kisaladun kylmimmässä kohdassa alle -20 astetta, kisaa siirretään tai se perutaan juryn toimesta".
LUE MYÖS: Frida Karlssonin pöksyt syttyivät palamaan Rukalla – "Mietin että miksi minulla on niin kuuma"
Jo eilen sunnuntaita hieman lämpimämmissä oloissa urheilijat kärsivät kylmyydestä.
– Eilen Iivo (Niskanen) lähti aika nopeasti pois haastattelualueelta ja sanoi, että näpit olivat aivan jäässä.
Rukalla on myös alkanut hieman tuulla, mikä korostaa pakkasen purevuutta.
– Aamulla mäkitornin liput olivat vielä aivan kuolleita, kun ei tuullut, mutta nyt on ruvennut vähän tuulemaan. Taivas on kirkas, kaunis sää.
Kaikesta huolimatta Kunnas uskoo, että Rukalla päästään sunnuntaina hiihtämään. Naisten on määrä hiihtää sunnuntaina 10 kilmetrin takaa-ajo vapaalla hiihtotavalla. Kärjessä kisaan lähtee eilisen voittaja Ruotsin . Norjan lähtee 14 sekuntia ja Saksan 15 sekuntia Karlssonin perään. Ensimmäisenä suomalaisena ladulle ampaisee 35 sekuntia ruotsalaisesta.

