IIHF muisti Jukka Jalosta – Ruotsille ja Sveitsille kylmää piikittelyä MM-kisojen päätteeksi
Jääkiekon MM-kisat ovat kevään 2024 osalta ohi. Myös kansainvälinen lajiliitto IIHF paketoi turnauksen leikkimielisessä Power ranking -osiossaan.
IIHF päivitti humoristista listaustaan Tshekin turnauksen aikana kuusi kertaa. Viimeisessä painoksessa joukkueet ovat luonnollisesti turnauksen sijoitusjärjestyksessä, kärkenä mitalistit Tshekki, Sveitsi ja Ruotsi.
Kisaisäntä Tshekki otti kultaa 14 vuoden odotuksen jälkeen.
– Tiesimme, että voittajajoukkueen kapteeni on Roman, perusteluissa sanotaan viitaen Tshekin Roman Cervenkaan ja Sveitsin Roman Josiin.
Sveitsi ja Ruotsi saavat osakseen piikittelyä.
– Hopeamitalien triplaklubi 2000-luvulla, Sveitsin kohdalla veistellään sen kolmesta MM-hopeasta (2013, 2018, 2024).
– Latvian valtaistuimen perillinen, turnauksesta jotakin muuta kuin Latvian vuosi sitten saavuttamaa pronssia tavoitellutta Ruotsia puolestaan ruoskitaan.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Suomi on listalla kahdeksantena. Mukana on lämmin viesti päävalmentajan paikan jättävälle Jukka Jaloselle.
– Kiitos, Jukka. Kun se oli hyvää, se oli loistavaa, tekstissä muotoillaan viitaten Jalosen huimiin kultavuosiin Leijonissa.
MM-turnaus pelataan keväällä 2025 Ruotsissa ja Tanskassa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää