Ihmiset pysyvät sinkkuina kauemmin – taustalla yllättävä syy
Lähes jokainen sinkku on varmaan tutustunut Tinder-deittisovellukseen. Millaisia vaikutuksia kyseisellä sovelluksella voi olla ihmisten rakkauselämään?
Yhä useimmat sinkut kirjautuvat deittisivustoille tai hyödyntävät esimerkiksi Tinder-deittisovellusta. Tuoreen tutkimuksen mukaan deittipalveluista huolimatta pysymme aiempaa kauemmin sinkkuina. Psykologin mukaan tämä saattaa johtua siitä, että ihmiset eivät osaa enää kommunikoida keskenään kasvotusten, koska ovat niin tottuneita keskustelemaan ainoastaan verkossa viestitellen.
– Nettideittailu aiheuttaa kärsimättömyyttä ja epävarmuutta. Nettideittailun aikana henkilö on ympäröity niin useilla eri vaihtoehtoilla, että enää ei jakseta nähdä niin paljon vaivaa tavatessaan muita kasvotusten, psykologi Emma Kenny kertoo.
Psykologin mielestä ihmisten on takuulla hankalampi sytyttää keskustelua kiinnostavan henkilön kanssa kasvotusten, jos on tottunut laittamaan muutoin viestiä verkossa pitkän pohdinnan seurauksena. Nettideittailu mahdollistaa aina myös pikaisen ulospääsyn keskustelusta ainoastaan yhdellä napin painalluksella.
Psykologi haluaa myös muistuttaa, että nettideittailu kehiteltiin rakkauselämän löytämisen toivossa, ei korvaamaan sen todellisuutta verkon ulkopuolella.
Deittisovellusten hyödyntäminen synnyttääkin runsaasti erilaisia mielipiteitä. Match-deittisivuston parisuhdeasiantuntija Kate Taylorin mukaan nimittäin kännyköissä olevat deittisovellukset auttavat ihmisiä kehittämään flirttailutaitojaan sekä sosiaalista kanssakäymistä.
Taylorin mukaan ihmiset saavat lisää itsevarmuutta ja usein he myös päätyvät keskustelemaan kasvotusten deittisovellusten ansiosta. Samaisen asiantuntijan mukaan ihmiset tietävät toisistaan deittisaittien ansiosta jo ennakkoon niin paljon, että keskustelua on helppo synnyttää esimerkiksi elokuviin tai musiikkiin liittyen.
– Yleensä ihmiset käyttävät näitä palveluja, jotta he pääsevät tutustumaan uusiin ihmisiin. He eivät halua piileskellä ruudun takana. On jännittävää saada uusia yhteydenottoja, mutta yleensä tavoite on kuitenkin tutustua toiseen kasvotusten ja henkilökohtaisesti, parisuhdeasiantuntija Kate Taylor summaa.
Lähde: Daily Mail
Uusimmat
-
22:42
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Sunisen hirmuiskun seuraukset paljastuivat tv-kuvissa – Rovanperä hämillään
-
22:25
Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksynyt lakipaketin, jolla liittovaltion hallinnon sulku voidaan välttää
-
22:18
Pelicans-tähti pelikieltoon tästä kammotöötistä
-
22:18
Ei osunut vieläkään: Loton potti kasvaa jo 9 000 000 euroon – tässä illan oikea rivi
-
21:35
Amazing Race -osallistujat Anna Perho ja Atte-poika tekivät ällistyttävän ratkaisun – hyvä teko koitui parin kohtaloksi
-
21:27
Merialueille tuulivaroitus ensi yölle ja huomiselle
-
21:22
KalPa-vahti sai kipeän tällin kasvoihinsa – ristikkokaan ei suojannut epäonniselta vammalta
-
21:14
Hämmentävä episodi Jokereiden voittomaalin jälkeen – valmentaja kuittaili sählingistä: "Ei näköjään osata laskea"
-
21:08
Josep Borrell Odessassa: EU jatkaa Ukrainan tukemista – MTV seuraa sotaa
-
21:03
Trumpia neuvoneen kenraali McMasterin mukaan Ukrainaa pitää aseistaa päättäväisemmin: "Annamme 30 panssarivaunua, kun pitäisi antaa 300"
-
21:00
Katariina Kaitue joutui onnettomuuteen Amazing Race -ohjelman avausjaksossa – näin hänelle lopulta kävi
-
21:00
Masked Singer -paljastus hämmensi etsivät: "Te menitte ihan kahville!"
-
20:43
Jättimäinen taklaus käynnisti kalabaliikin kaukalossa – Olli Jokinen ärähti: "Se on ongelma SM-liigassa"
-
20:37
Vapaaehtoiset etsijät epäilivät Rasmus Takaluoman löytyvän jopa kaukaa kotipaikasta: "Vastaus voi olla missä vain mereen saakka"
-
20:30
Marcus Grönholmilla ja Timo Rautiaisella isoja auto-ongelmia Amazing Race -ohjelmassa – tältä ikävä takaisku tuntui
-
20:29
Todellisen ystävyyden merkki: Kaaso pisti kropan likoon hääkuvauksissa
-
20:19
Enrique äkkirikastui sotimalla: Näin Putin värvää WhatsAppissa kuubalaismiehiä joukkoihinsa – "Kaikki tietävät hyvin, mihin ovat menossa"
-
20:03
Helsingin Lego-tapahtumalle rajua kritiikkiä: "Täysi kaaos" – Näin vastaa tilaisuuden järjestäjä MTV Uutisille
-
20:02
Teemu Suninen kuittaili Toyotalle isosta virheestä
-
19:39
Jättiyllätys Valioliigassa – Manchester City hävisi viimein
-
Lataa lisää