Ihmiset eivät enää vähennä alkoholinkäyttöä iän myötä, kertoo tutkija Pia Mäkelä.
Kun alkoholin hintaa laskettiin vuonna 2004, sen kulutus lisääntyi voimakkaimmin 50–69-vuotiaiden joukossa. Tähän ikäryhmään kuuluneet suuret ikäluokat niin sanotusti aikuistuivat lasin ääressä – yhteiskunnassa, jossa juominen vapautui ja oluet tulivat kaupan hyllyille. Nyt ajatellaan, että mitä pahaa on pienissä kopsuissa.
– Alkoholikulttuurimme on "märistynyt". Juominen on yleisempää ja kuuluu sosiaalisiin tilanteisiin – kopsut ovat osa normaalia elämänmenoa, tutkija Pia Mäkelä sanoo.
Kun THL ennen 2000-lukua tutki alkoholinkäytön muuttumista ikääntymisen myötä tietyn sukupolven sisällä, havaittiin, että 50–70-vuotiailla se väheni.
2000-luvulla näin ei enää käynyt. Suuriin ikäluokkiin kuuluvien suomalaisten alkoholinkäyttö vain lisääntyi.
– Suuret ikäluokat ovat aina juoneet enemmän kuin vanhemmat sukupolvet. Myös alkoholin hinnan lasku vuonna 2004 vaikutti heihin selvästi, Mäkelä sanoo.
Älä sekoita alkoholia ja lääkkeitä
– On kiinnostavaa nähdä, mitä käy, kun yhä useampi suurten ikäluokkien edustaja poistuu työelämästä. Alkoholinkäyttöhän on aina yhdistetty vapaa-aikaan, siis iltoihin, viikonloppuihin ja lomiin: jos märkä sukupolvi kokee eläkkeellä olon tällaisena lomana, heidän alkoholiongelmansa tulevat lisääntymään voimakkaasti, Mäkelä pohtii.
Jo nyt lisäystä on tapahtunut. Se näkyy sekä kohtuu- että ongelmakäytössä.
– Useissa vanhainkodeissa suhtaudutaan ihan myönteisesti tujaukseen konjakkia iltanapsuna. Sen sijaan kotipalveluiden työntekijät ovat jo huolestuneita vanhusten ongelmakäytön lisääntymisestä.
Kun ikää kertyy, perinteisten ongelmien rinnalle ilmestyy myös uusia.
– Kaikki eivät osaa vähentää totuttuja käyttömääriä sitä mukaa, kun alkoholin sietokyky heikkenee. Usein vanhukset käyttävät paljon lääkkeitä, joista osa ei sovi yhteen alkoholin kanssa. Tämä voi johtaa ongelmiin hoidossa ja esimerkiksi tapaturmien, kuten kaatumisten, lisääntymiseen.
Piia Simola/Studio55.fi
Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva
Uusimmat
-
11:13
MTV seuraa: Kalle Rovanperän puheenvuoro tiivistää ralliaamun: "Tuntuu pahalta fanien puolesta"
-
11:04
Puolisoehdokas hermoilee treffeillä – maajussi paikkaa tilanteen yllättävällä pusulla
-
10:56
Tässä tämän hetken kuumimmat autot käytettyjen markkinoilla – Teslat omissa sfääreissään
-
10:41
Helena Petäistön kolumni: Cannesin Suomi-poika suosikki – tästä syystä Kaurismäki ei ole voittanut festivaalin pääpalkintoa
-
10:36
40 vuotta täyttänyt Maria Lund iloitsee monipuolisista töistään – paljasti tulevan yhteistyön Salkkarit-tähden kanssa
-
10:30
MTV Uutisten kysely paljastaa: Sofia Virta on vihreiden piiripäättäjien selvä suosikki puheenjohtajaksi
-
10:28
Tästä alkavat MM-rallin kartturin tehtävät erikoiskokeiden välissä – adrenaliinista höyräviltä kuskeilta toisinaan kummiakin kysymyksiä
-
10:23
Valtteri Bottas täysin ymmyrkäisenä tallikaverinsa tempusta
-
10:17
Naantalissa löytyi vauhdilla päin saarta ajettu arvovene – "Vähäsanainen herra kertoi vain olleensa veneilemässä"
-
10:17
Venäjä väittää estäneensä dronehyökkäyksen Krimillä – MTV seuraa sotaa
-
10:15
Niinistö julkaisi ensimmäisen Nato-ajan päiväkäskynsä – lue ylipäällikön viesti sanasta sanaan
-
10:07
Kiina varoittaa: Aasiaan ei tule perustaa "Naton kaltaisia" liittoumia – eilen selkkaus yhdysvaltalaislaivan kanssa
-
10:00
Useat musiikin kansainväliset megatähdet jättävät Suomen väliin – asiantuntijoilta kylmät faktat tiskiin: "Kaikista kokoluokista puuttuu"
-
09:42
Floridan päävalmentaja näytti toimittajille, mitä pitäisi tehdä: "V***u" – sali röhähti nauruun
-
09:42
Uutuusgrillimakkarat makutestissä – Halpa vs. kallis -raati: "Varokaa yllättäviä turskahduksia"
-
09:35
Karviassa ulosajo – kuljettaja kuoli
-
09:21
Kim Cattrall on ylpeä Samanthan paluusta – Sinkkuelämää-sarjan fanit riemastuivat tähden postauksesta.
-
09:17
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
09:13
Yliopistojen todistusvalinnan pisteytykset uudistuvat – yhden aineen merkitys kasvaa
-
09:01
Mount Everestillä kuollut eniten ihmisiä vuosiin – kiipeilylupia myönnettiin ennätysmäärä
-
Lataa lisää