USA 2007. Ohjaus: Francis Lawrence. Käsikirjoitus: Mark Protosevich ja Akiva Goldsman, Richard Mathesonin romaanin pohjalta. Tuotanto: David Heyman, Akiva Goldsman. Kuvaus: Andrew Lesnie. Leikkaus: Wayne Wahrman. Pääosissa: Will Smith, Charlie Tahan, Salli Richardson, Willow Smith, Darrell Foster, April Grace, Dash Mihok, Joanna Numata, Samuel Glen. Kesto: 101 min.
Ihmiskunnan itsekästä käyttäytymistä kritisoivat tulevaisuuden uhkakuvat kuten lähestyvä jääkausi, ulkoavaruuden hyökkäykset ja leviävät tappajavirukset ovat pysyneet muodissa valkokankailla. Nyt kortensa kantaaottavaan kekoon kantaa lähinnä musiikkivideoilla kunnostautunut ohjaaja Francis Lawrence näyttävästi toteutetulla scifi-painajaisella I Am Legend, jossa maailmaa pelastetaan tautisilta zombeilta. Kunpa vain oivilla eväillä varustettu rymistely jaksaisi kantaa loppuun asti.
Elokuvan alkupuoli on lupaava. Se avautuu hätkähdyttävillä kuvilla vuoden 2012 autioituneesta New Yorkista, jossa kadut ovat tyhjät ihmisistä, villikauriit laukkaavat ja leijonat saalistavat syötävää rappeutuneella Times Squarella. Kaiken keskellä yksin elelee Robert Neville (Will Smith), perheensä menettänyt tiedemies koiransa Samin kanssa. Hän on immuuni tappajavirukselle, jonka Emma Thompsonin ketale on mennyt päästämään vapaaksi tarkoituksenaan parantaa syöpä. Viruksen tartuttamat muuttuvat raivopäisiksi monstereiksi, aivan kuten taannoin brittiläisissä 28 päivää myöhemmin -elokuvissa. Tauti saa oliot pelkäämään valoa, himoamaan ihmislihaa ja jostain syystä kasvattamaan äänihuulet yli-inhimillistä pedonkarjuntaa silmälläpitäen. Rottakokeita suorittava Neville koettaa epätoivoisesti löytää kaameudelle vastalääkettä ennen kuin joutuu itse syödyksi.
Will Smithissä (I, Robot, Onnen potkuja) on osaansa juuri oikea yhdistelmä sympaattista jokamiestä ja raavasta raivoa. Päähenkilön yksinäisyys koskettaa. Silloin kun ei posauttele nurkista hyökkiviä zombeja kappaleiksi hän käy keskusteluja koiransa kanssa, kuuntelee suosikkiaan Bob Marleya ja inhimillisen kontaktin puutteessa seurustelee videoliikkeen mallinukkien kanssa. Keskipäivisin rauhaa rakastava mies odottaa laiturinnokassa, josko toinen elävä sielu vastaisi hänen lähettämäänsä radioviestiin. Nevillen tuntemuksille on annettu tilaa kehittyä, ja kasvavaan epätoivoon ja horjuvaan mielenterveyteen on helppo samastua. voisikin olla paitsi visuaalisesti hieno toimintaseikkailu myös pätevä tutkielma ihmisyydestä äärioloissa, hyvässä ja pahassa.