Hyytävin Siperian sää sivuuttanee Suomen – kylmempää silti luvassa

Hyytävimmät Siperian paukkupakkaset näyttäisivät sivuuttavan Suomen Väli-Suomen hiihtolomaviikolla, arvioidaan sekä Ilmatieteen laitokselta että Forecalta.

Kuluneen viikon aikana on ennustettu, että Siperiasta Euroopan ylle saapuva kylmä ilmamassa vetäisi lämpötilat etelässäkin useita kymmeniä asteita pakkasen puolelle. Toisaalta on myös arveltu, että ilmamassa saattaisi ohittaa Suomen eteläpuolelta.

Forecan päivystävän meteorologin Juha Föhrin mukaan ilmamassa saapuu Suomen ylle alkuviikosta, mutta pilvinen ja tuulinen sää estävät lämpötilojen painumisen hurjiin lukemiin. 

– On ilmamassa sitten kuinka kylmää tahansa, sitä ei voi suoraan lukea pakkaslukemiksi, sanoo Föhr.

– Oleellista on se, että Suomessa voimistuu koillistuuli ja lisääntyy pilvisyys. Ne pitävät kurissa sen, mikä muuten tapahtuisi yön kuluessa, että lämpötilat voisivat laskea taivas tietää kuinka alas. Varsinkin pilvisyys hillitsee hyvin voimakkaasti pakkasen kiristymistä.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Erik Saarikallen mukaan sää on kylmenemässä. Päivälämpötiloina mitataan hänen mukaan yli kymmenen pakkasastetta.

Myös Saarikalle lisää, että paikallisilla tuuli- ja pilviolosuhteilla on iso vaikutus pakkasasteisiin ensi viikolla. Jo perjantaina mitattiin Helsingin Kumpulassa vajaat 18 astetta pakkasta, kun Uudenmaan Vihdissä pakkasta oli samaan aikaan yli 27 astetta.

Pohjoisin Lappi saattaa olla ensi viikolla suhteessa lauhempi kuin muu Suomi.

Katso tästä vielä paikkakuntasi ennuste viidelle päivälle:


Lue myös:

    Uusimmat